keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Perinnevärejä ?



Ompelin tyttärentyttärelle hameen. Kangas on kovasti kansallispukujamme muistuttava, mutta on kuitenkin ostettu Aachenista Saksasta. Valitsin pukuun vanhemmasta Ottobre-lehdestä liivihameen kaavan, joka mielestäni sopii tähän kankaaseen tyylillisesti. Kangas on myös joustamaton, kuten ennen kankaat olivat. Ottobre 6/2009.


Pikkuveli sai Relaxed Fit-pöksyt, joiden värimaailma auttamatta tuo mieleen saamelaispuvut. Vaikka housut ovat siniset, kelpuutin ne helmikuun punaiseen väriin, koska punainen loistaa voimakkaasti etenkin tuossa kuvassa, kun aurinko vihdoin paistaa. Ajattelin ommella kummallekin vielä paidan ja etsiessäni valkoiseen tytön paitaan sopivaa koristenauhaa, löysin Prahasta tuomani kukkanauhan, jota vastaavia kyllä myydään Suomessakin. Värimaailma on jälleen puna-sini-keltainen.

Jäin miettimään, miten paljon esimerkiksi suomalaisten kansallispukujen väritys on 'lainaa' keskieurooppalaisista vaikutteista. Ja miten määritellään se hetki, jonka jälkeen pukua ei enää saa muuttaa, että se olisi vielä esimerkiksi 'aito' lappalaispuku. Käsityö on uskoakseni kautta aikojen ollut myös luovaa työtä, jossa jokainen tekijä soveltaa olemassa olevaa ja myös uusia, omaperäisiä ajatuksiaan enemmän tai vähemmän mestarillisia taitojaan käyttäen.


Housujen kangas Eurokangas, resori  kankaita.com(?). Lehden 1/2014 tilasin ranskan kielisenä harjoituksen vuoksi, enkä sitten jaksanutkaan kääntää ohjetta tarkasti. Onneksi kangasta oli reilusti.

Vielä on tarkoitus jatkaa myös punaista helmikuun teemaa,

palaillaan, nauttikaahan auringon valosta t. HENNAMAR.

2 kommenttia:

  1. Kivan kankaan olet löytänyt! Perinteistä ja modernia ommeltuna samaan pakettiin - tosi somat asut!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Matkoilla aina huippuhetkiä ovat, kun pääsee paikalliseen kangaskauppaan. Netistähän saa toki lähes kaikkea, mutta ei se voita hypistelyä :)

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!