lauantai 19. tammikuuta 2019

4993 nappia


...jäljellä, mikäli miehen arvio nappien määrästä oli oikein. Sain häneltä joululahjaksi tusinan lasikannellisia purkkeja lajittelua varten. Jouluna lajittelimme juniorin ja hänen tyttöystävänsä kanssa napit purkkeihin ja talvilomalla lastenlasten kanssa vielä pujottelimme samanlaiset napit hopeoituun askartelulankaan. Uusintakäyttö ei ainakaan ole löytämisestä enää kiinni.


Napit ovat siis anopin ja minun vaatteista irroittamia.  Tosin täytyy tunnustaa, että viime vuosina en ole enää ollut kovin tunnollinen. Tämän kokoelman perusteella ennen elettiin lähes kokonaan harmaa-musta-ruskeassa vaatemaailmassa. Toki olen jo aiemmin joitakin värinappeja saanut ottaa anopin varastoista. Hauskaa on miten mieheni ja hänen siskonsa muistavat osan napeista ja vaatteenkin, johon ne ovat kuuluneet. Nuo ankkurinapit ovat olleet luonnonvärisisten, ohuesta villakankaasta  (!) valmistettujen shortsien henkseleissä. Housut löytyivät anopin jäämistöstä, mutta valitettavasti koinsyöminä. Valokuva miehestäni näissä housuissa on kyllä tallella.
 

Paidat tein Ottobren peruskaavoilla lisäten nappilistan ja taskun eli nappisaldo väheni seitsemällä. Kettukangas on Repolaiset, suunnittelija Nora Bisi, toisesta kankaasta puuttui merkinnät. Myyjä muistaakseni Iloinen Kettuliini. Luulen kyllä, että ehkä ihan kaikkia nappeja ei tule ommeltua. Seuraavana on vuorossa Mademoisellen mekko, jonka kangas on kuvan pohjalla.
Ompelemisiin t. HennaMar

P.S. Taas urputan tuosta elastaanin käytöstä, kankaat ovat käsityömessuilta ja nykyiseen tapaan niissä oli sen verran elastaania, että ompelu oli tosi hankalaa. Toivottavasti tästä hulluudesta päästään eroon, kangas ei käy kierrätykseen, koska puuvilla ei voi erotella.

2 kommenttia:

  1. Ihan samaa olen huomannut, että ennen käytettiin pelkästään tummia nappeja, mullakin niitä on pieni laatikollinen täysi. Mummi on napsinut rikkinäisistä vaatteista talteen.

    Kivoja paitoja olet ommellut ja hyvin saanut jo nappeja käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jaa-a, montakohan miljoonaa irtonappia mahtanee löytyä Suomen nimeltä?

      Poista

Kommentit tervetulleita!