maanantai 1. elokuuta 2022

Uusiotulokkaita


 Tämä keltakannusruoho on tullut sekasiemenpussissa, jonka muutama vuosi sitten ostin Brysselistä supermarketista. Siemenpussissa oli kesäkukkia ja tuloksena olikin tiheästi kukkiva maapala koivun kannon juuressa. Tuossa pusssissa oli mukana keltakannusruohoa, joka sitten on siementänyt kiven koloihin kannon kohdalla. Keltakannusruoho ((Linaria vulgaris) kuuluu uusiin tulokaslajeihin, joiden tuloaika Suomeen lienee tapahtunut 200-400 vuotta sitten. Toisaalta joissakin artikkeleissa se katsotaan ihan luonnonkasviksi eli tämä laji tuskin aiheuttaa vieraslajiongelmaa.


Paljon uusia lajeja lienee saapunut laivojen mukana ja myöhemmin niitä on tuotu paljonkin, kun puutarhaharrastus vahvistui meilläkin. Laivapaidan nuorimmalle lapsenlapselle oli tarkoitus valmistua ennen heidän lomamatkaansa, mutta kesäflunssa vei puhtia ompelusta. Kangas on viskoosi Eurokankaan positomyynnistä ja jälleen kerran petyin, viskoosi on vähän turhan ohut ja löysä tarkkaan ompeluun. Toisaalta oli kiva koostaa palapelinomaisesti vähän monimutkaisempi työ.

Myös tämä unikko (tulppaaniunikko?) on jäänne tuosta sekapussista. Mukana oli myös ihan tuttuja kesäkukkia kuten ruiskaunokkia ja kissankelloja, joita edellen kasvaa tuon paikan kohdalla. Ovatko tuotuja vai ihan tästä läheltä levinneitä, vaikea sanoa.

Myös preeriaangervo (Filipendula rubra) taitaa olla noita tahallaan tuotuja puutarhakaseveja. Tänä vuonna ne ovat korkeampia kuin koskaan ja ovat pysyneet pystyssä, koska ne kasvavat akileijojen ja vuorikaunokin kanssa yhdessä. Tuo hamekankaan 'vieraslaji' taitaa kuulua sarjaan ei-sitä-koskaan-ollutkaan. Yksisarviset ja sateenkaaret kuuluvat edelleen Mademoisellen mieliaiheisiin. Kankaan hän valitsi itse. Käsityöpuuvilla on vähän painavaa, joten en tehnyt hameesta ihan nilkkapituista, mutta ainakin röyhelöosa on muhkea. Olipa kiva saada pitkästä aikaa valmista aikaiseksi ja kankaitakin on odottamassa seuraavaa inspiraatiota. t. HennaMar

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Minun lempparini on tuo pinkki yksisarvisröyhelöhame. Kelpaisi minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tänä kesänä noita röyhelöitä on nähty paljon ainakin somessa 🙂

      Poista

Kommentit tervetulleita!