lauantai 10. kesäkuuta 2023

Sinistä ja punaista

 




Lastenlasten pakettiin vaatteita ynnä muuta, kohta on Mademoisellen syntymäpäivä ja jotain myös pikkuveljelle.



Puutarha alkaa olla parhaimmillaan. Menossa on sininen kausi lemmikkien myötä, mutta myös valkoista ja punaista riittää. Talven jälkeen yllättäen pihassa on todella paljon itse siementäneistä ailakkeja ja illakkoja. Illakkojen luulin jo kadonneen, mutta nyt niitä on ympäri talon. Myä akileijat ovat lisääntyneet runsaasti, samoin konnanmarjat (nämä aina). Jasmike-pensas, joka oli pitkään jo ollut risuinen,leikattiin pois ja siinä kulmassa kasvaa nyt erityisen 
paljon näitä siemenkukkia. Akileijat näyttävät kyllä olevan pääasiassa violetteja, vaaleanpunaista ei ainakaan vielä ole yhtään. Violetin sävyissä on toki vähän eroja ja kukkien kannuksista näkee, että ne ovat risteytymiä. Kaikki kukat käy näin alkukesästä ;-). t.HennaMar

5 kommenttia:

  1. Piti oikein googlettaa ailakit ja illakot, kun niin huonosti tunnen kukkien nimiä. Totesin, että noita ailakkeja juuri kävelyllä näinkin. Nyt tunnen senkin.
    Kivoja ja uniikkeja vaatteita olet taas saanut aikaan. Hienoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Pitäisi kyllä olla myös muunnosta eli valkoista ailakkia, mutta ovat palanneet omaan väriinsä .

    VastaaPoista
  3. Minulla on ollut jonkin aikaa taukoa ompelusta. Nyt sain patjaan päälisen tehtyä ja tilasin Unelmallisen verkkokaupasta pari kaavaa. Toivottavasti innostun taas ompelusta. Harmittaa, kun en jotenkin osaa ommella mitään kivaa, pientä lapsenlapselle. Sen suhtaan ei mielikuvitus tunnu juoksevan ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Unelmallisen kaavoja on kovasti kehuttu ja video-ohjeet moneen juttuun ovat ainakin erinomaisia. Rompehaalarit on ainakin tosi söpöjä pienillä.

      Poista

Kommentit tervetulleita!