lauantai 9. joulukuuta 2023

Vähän jouluvalmisteluja

 

Kävin tekemässä joulukukkaistutuksen paikallisen kukkakauppiaan järjestämänä. Käytössäni oli vanha kori, johon tein (toivon mukaan) kestävän istutuksen. Katajan ja jouluruusun yritän säilyttää kevääseen puutarhaa varten.


Mademoisellen hame messukankaista valmistui, mutta ostin siihen kuitenkin vielä ykaiväristä kangasta, kun kuviokangasta oli vähän vähän. Punainen puuvilla-kangas on Nuikkinen Oy:ltä ja kaava on mukailtu Ottobre:sta. Hame on jo paketissa odottamassa.

Lämmittävää liiviä en sen sijaan uskalla pakata, vaan annan sen lahjapussissa evästyksellä, että tarkistetaan ja korjataan istuvuus tyttären perheen ollessa täällä. Epäilen, että liivi on liian väljä, mutta tein sen niin, että jakosaumoja on helppo korjata ja niinkuin ehkä kuvasta näkyy lankojakin roikkuu vielä helmasta. Kaavan otin vanhasta Suuri Käsityö-lehdestä ja malli oli nimeltään ratsastusliivi niinkuin oli toivottu. Jos tarkkaan katsotte kuvioita, huomaatte ehkä hevosen pään kukkien joukossa :-). t. HennaMar


4 kommenttia:

  1. Teillä on ollut samanlainen yhteisretki kässämessuille, kuin meilläkin :) Samalla yhteistä aikaa.
    Sinä sait innokkeita ompeluun. Minä en uskaltanut ostaa yhtään kangasta, kun entisetkin odottavat toimenpiteitä. Strömsössä tehtiin just tuontapaisia liivejä kierrättäen joulu mielessä. Vähän kiinnostuin, mutta jäi hautumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tahmaista on minunkin ompeluni ollut, mutta onneksi jotain sain aikaan. Ja onhan niitä kankaita ...

      Poista
  2. Kivoja juttuja olet tehnyt. Joulukorin ja vähän ompeluakin. Hienoja kaikki. Juu, löysin hevosen pään.

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!