tiistai 26. maaliskuuta 2024

Maaliskuun mmm


 Maanantaiaamu Turun torilla. Käytiin taas yhden yön matka sukuloimassa. Näkymä hotellista aamulla. Matka oli kyllä vähällä peruuntua hurjan lumimyräkän takia, mutta onneksi sade lakkasi lähtöaikaamme mennessä,


Messukankaita. Käytiin samalla Turun käsityömessuilla. Messut olivat huomattavasti suppeammat kuin Tampereen, mutta toisaalta ihan sopivan kokoiset parin tunnin kierrokselle. Kankaat ovat Mademoisellelle ja tämän pikkuveljelle. Yllättävän paljon oli kangasedustajia liikkeellä kokonaisuuteen nähden. Talven harmauteen on aina kiva saada värikästä katsottavaa.


Muutos. Jatkoin tyttären tuomaa kimppua siirtämällä sen vielä kertaalleen pienempään malajakkoon. Ilahduttavia värejä näissäkin. Olen myös kylvänyt siemeniä kesää varten, mutta pelkään, että liian aikaisin. Toivottavasti taimet jaksavat sinnitellä oikeaan kevääseen asti. Tänään paistaa aurinko, alkaa taas kohta pihaelämäkin. t. HennaMar

8 kommenttia:

  1. Käsityömessut ovat kivoja. Hyvät ostettavat olet löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä tilaaminen on usein vaikeaa, kiva valita ihan hypistelemällä.

      Poista
  2. Vanha syntymä-ja kotikaupunkini! Kauniit kuvat maaliskuulta.
    Hyvää kuukauden viimeistä viikkoa sinulle ja mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne aurinkoista pääsiäistä 🌞

      Poista
  3. Kivoja m-asioita. En muuten ole tiennytkään Turun käsityömessuista. Pitääpä tutustua.
    Hyvää pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin eka kertaa Turun messuilla. Hyvää pääsiäistä sinne myös.

      Poista
  4. En ole käynyt käsityömessuilla, ovat niin kaukana omasta paikastani ja huonot kulkuyhteydet. Manantaiaamu, messukankaat, muutos, ei kovin helppoja kuvata, mutta onnistuit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juuri siksi, että kuva ei kerro kaikkea, kankaiden tilaaminen kuvan perusteella on vaikeaa.

      Poista

Kommentit tervetulleita!