tiistai 15. toukokuuta 2018

Sinisiä sävyjä


Jälleen tutulla kaavalla paita, olen tehnyt tällä kaavalla neljä eri kokoa, tämä on suurin ja viimeinen tässä kaavassa. Hihat tein tiikerimekon sinisestä (klik), josta bloggasin viime viikolla. Kuvan pienten puiden pinon lapsenlapset kokosivat yhdessä vaarin kanssa viime kesänä puitten kaadon jälkeen ja talven aikana nämä ovatkin olleet hyviä sytykkeitä saunassa, mutta vielä niitä riittää.


Kuvista näkee, miten voimakkaasti erityisesti siniset sävyt muuttuvat valon mukaan. Ylemmässä kuvassa varjopaikka, alhaalla aurinko. Myös pihatarhassa sininen usein hukkuu muiden kasvien joukossa ja nousee esiin vasta hämärän ja varjon aikaan. Puutarhakasveista sinisin on kevät-kaihonkukka, Omphalodes verna ,  joka kukkii parhaillaan. Senkin intensiivinen sininen vaalenee auringossa, mutta ei niin paljon kuin kuvassa, kamera on vielä toistanut auringon valon voimakkaampana. Kukan nimi on jäänyt jo kauan siten mieleen Jarkko Laineen runosta: "Kaihonkukka on sininen, samaa sinistä kuin puutarhurin haalarit."

Kasvin hankimme Kokemäeltä Karimaan puutarhasta(Sasky) muistaakseni kolme vuotta sitten, vuodet vierii... Olemme pyrkineet hankkimaan perennat, pensaat ja puut paikallisista myymälöistä kestävyyden ja tautien yms. leviämisen estämiseksi. Oppilaitoksen puutarhassa taimet ovat myös hyvän kokoisia eli kauemmin kasvatettuja kuin monissa, ketjuna toimivissa puutarhamyymälöissä. Kaihonkukka onkin nyt levinnyt mukavasti ja olemme siirtäneet sitä myös takapihalla. Hurja kevät jatkuu ja näyttää erikoiselta, kun esim. tulppaanit kukkivat ennen narsisseja. Kohta on jo kukkivien puiden vuoro, täytyykin mennä tekemään kierros puutarhassa t HennaMar

6 kommenttia:

  1. Mä tykkään sinisestä väristä, mutta en oikeastaan koskaan osta itselleni sinistä mekkoa.
    Kivan näköinen toi paita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä taas usein huomaan ostavani sinistä, mutta kuten sanottu puutarhassa ei toimi niin hyvin.

      Poista
  2. Hieno paita! Kauniita kukkia! Sininen on kyllä kaunis väri! Leppoisaa alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Sininen on siitäkin hyvä väri, että lähes kaikki siniset sopivat yhteen. Mukavaa viikonloppua sinnekin.

    VastaaPoista
  4. Oletpa taitava ompelija, hieno työ! Kaihonkukka näyttää viihtyvän hyvin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun tekee useita, oppii. Kaihonkukka on nyt tosiaan alkanut viihtyä ja siirsimme sitä jo toiseenkin kohtaan.

      Poista

Kommentit tervetulleita!