sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kesän oppeja


Viimeiset grillatut makkarat ja ruisleivät on syöty ja kesävieraat lähteneet. On aika miettiä, mitä pihahommista kannattaa muistaa ensi kesänä.

Minikedon viljely onnistui yli odotusten ja aion vielä talven tulleen laittaa miehen valmiiksi täyttämään uuteen alueeseen kesäkukkien siemeniä odottamaan uutta kevättä. Viime vuonna laaditut kukkapenkit ylittivät myös odotukset, jotain on tullut opittua ja varmaan jatkossa uskalletaan rohkeammin uudistaa myös vanhoja penkkejä. Vihannesten viljely taas sujui vieläkin huonommin kuin ennen lukuun ottamatta miehen ämpäriperunoita. Edes salaatit ja porkkanat eivät kasvaneet kunnolla.  Minusta ei taida olla hyötyviljelijäksi tai (eikö niin?) kuuma kesä verotti. Huomasin kyllä, että jopa ruukkukukat kärsivät kuumuudesta meidän varjoisassa pihassa. Nyt esim. krassit ovat lähteneet hurjaan kasvuun, kun ilma viileni.
 
Uusi ruukussa kasvatettavakin löytyi eli yllä kuvassa kirjokohtalonkukka, Nemesia strumosa. Jostain syystä näitä en ole aiemmin viljellyt ja nytkin laitoin niitä lähinnä täydennykseksi eri ruukkuihin. Yllättäen ne kaikki itivät ja kukkivat kilpaa. Herra mustarastas perkasi unikko-/kehäkukkamaamme lähes kasvittomaksi ja laitoin saviruukussa olleita kohtalonkukkia siihen riveihin. Hyvin kasvoivat taipuen ruukusta ulos, alas ja ylös. Näitä ensi vuonna isoihin kiinalaisiin ruukkuihin ! Mukavia yllätyksiä muitakin: leppäkerttuja löytyi toinenkin ja yksi puhtaan valkoinen sormustinkukka, jossa ei edes kukkien sisällä ollut pilkkuja.  Huomasimme myös, että kärhöt pärjäävät pistiäisten kanssa , sen sijaan ampiaiset rajoittavat pihalla oloa. Niitä ei toivon mukaan ensi kesänä ole niin paljon.
 
 
Jotain ompelinkin, pöytäliinan. Tämä kangas on nimeltään MONTEROSSO, sarjasta Impressions de Nature France ja valmistaja STOF. Yritys on ranskalainen ja tuottaa kodin kankaita verhoista sisutukseen,  minulle uusi tuttavuus. Syysterveisin HennaMar


2 kommenttia:

  1. Kaunis kukkaketo, se on varmasti ollut myös pörriäisten mieleen. Kuuma ja kuiva kesä on ollut joillekin vihanneksille ankara. Kastella on saanut jatkuvasti.

    VastaaPoista
  2. Kedon elämää on kyllä hauska seurata. Kasteltu on meilläkin, saa nähdä mikä on tasauslaskun suuruus.

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!