torstai 25. heinäkuuta 2019

Perennoja siemenistä


Kävimme viisi vuotta sitten Mustilan arboretumissa Elimäellä ja upeiden valo- ja muistikuvien lisäksi toin sieltä joitakin luonnonkasvien siemeniä. Kuvassa on Tumma pärskäjuuri, Veratrum nigrum, joka viiden vuoden kasvatuksen jälkeen on nyt päässyt lehtiruusukevaiheeseen. Kukkavanoja ei vielä ole, mutta sen sijaan kirkkaanvihreä hämähäkki on perustanut pörröisen pesänsä suurimpaan näistä. En tiedä, näkevätkö hämähäkit värejä. Epäilen, koska yhtenä vuonna aivan puhtaan valkoisen hämähäkin kotipesä oli auringonkukassa, jonka lehdestä se taittoi pesän poikasilleen. Valitettavasti auringonkukka kuoli kuivuuteen, enkä tiedä, miten poikasten kävi. Tuo vihreä saa nyt olla rauhassa ja yritetään seurata tilannetta.
Lehtoängelmä,  Thalictrum aquilegiifolium, teki tänä vuonna ensimmäisen kukkansa, joka yllätyksekseni on vaaleankeltainen. Yleensä kuvissa tätä näkyy vaaleanpunaisena. Bonuksena kukka tuoksuu aivan ihanalle. Tätä oli vaikea kasvattaa, koska akileijan alkuja on joka puolella pihaa ja tämä muistuttaa oienenä alkuna niitä kovasti niinkuin latinalainen nimikin kertonee (?). Tahtomattaan näitä tuli otettua pois ja siksi laitoin ne kolmantena vuonna aivan suoraan riviin, missä ne nyt honteloina huojuvat. Täytyy keksiä jokin nätti ristikko niille tueksi.

Kolmantena kasvatettavana on karhujuuri, Meum athamanticum, joka ei kyllä näy kuvassa, mutta kasvaa tuon kuusen alun vieressä. Tyttäreni epäili sitä tilliksi. ja siltä se vähän näyttääkin, mutta olen nähnyt siitä tuuheita kasvustoja puutarhoissa, siis odotellaan. Ilmeisesti sitä on käyetty mausteenakin ja onkin tuontikasvi keskiajalta. Kuvassa sen sijaan on kääpiökuusi, jonka siirsimme parempaan paikkaan ja jonka ympärille 'kylvin' mehikasvin palleroita. Mehikasvia on ollut pihassa kymmeniä vuosia ja vähitellen olen sitä siirtänyt paikkoihin, joissa kaipaan matalaa kasvullisuutta. Yhdessä vaiheessa se kasvoi kahdessa pohjattomassa muoviruukussa, mutta nyt sitä on pari neliöta kahdessa paikassa. Sen lisääntymismetodi ei vaikuta kovin järkevältä: useimmiten irtoaville uusille kasveille ei ole tilaa ja meillä se kukinnan jälkeen kuolee pois. Kukkii vain harvakseltaan. Sitä täytyy myös puhdistaa jatkuvasti itsestään levinneistä siemenkasveista.

Yleensä kasvatan uudet perennat ensimmäisen vuoden ruukussa, jotta näen itämisen tapahtuneen. Kaikki tämän postauksen kasvit kylvin suoraan maahan ja siirtelin niitä sitten, koska oletin tarvittavan kylmäkäsittelyä. Ainoa Mustilasta tuotu siemenkasvi, joka ei itänyt, oli kalliokielo , Polygonatum odoratum, vaikka tavallista kieloa on pihaan levinnyt liikaakin. 
Viimeisen kuvan verikurjenpolvi,  Geranium sanguineum, on pettymys. Sitä en ole tuonut vaan se on ostettu ihan kotimaisesta kaupasta. Kylvin parikymmentä vuotta sitten verikurjenpolvea ja se pysyy mukavasti melko lailla aloillaan muodostaen tuuhean mättään ja nousee joka vuosi kauniisti kukkimaan, tosin kovin hitaasti keväällä. Tuo vanhempi on tuollainen violetin punainen ja siksi kylvin viime vuonna vaaleanpunaista. Valitettavasti näistä useimmat ja suurimmat ovat tuota samaa punaviolettia. Tässä tapauksessa värin vaihtuminen harmittaa. Hidasta on itse kasvattaminen ja yllätyksiä tulee. t. HennaMar

8 kommenttia:

  1. Tosi kiinnostavia kylvöjä olet tehnyt! Itse kasvatetut kasvit ovat erityisiä, kun niitä on hoitanut ja vaalinut alusta asti ja odottanut ensin itämistä, sitten kasvua, talvehtimista ja lopulta kukintaa. Kaikkea hyvää viikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin olisi kiva päästä Mustilaan uudelleen. On vain niin kaukana täältä Länsirannikolta.

      Poista
  3. Erikoinen tuo keltainen lehtoängelmä! Minullakin sitä on vaaleanpunaisena, mikä lienee yleisin väri.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen käynyt yli 10 vuotta sitten Mustialan Arboretumissa. Tätini meidät sinne vei ihastelemaan kukkia ja pensaita, taitaa olla ihan kuuluisa nähtävyys.

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!