keskiviikko 23. elokuuta 2017

Perusvaatteita koristaen



Syntymäpäiväpaita tunnuksella L.A.P. Tämän kankaan kirkas sininen oli mielestäni erityisen kaunis. Luomutrikoo on Majapuulta, nimi Polut, suunnittelija Terhi Pitkänen. Kaava on Ottobren peruskaava. Pidän tuon kuvion tavallaan realistisuudesta ja kuitenkin sadunomaisuudesta. En ole aivan vakuuttunut siitä, että kaikki lapsille suunnitellut kankaat vastaavat lapsen ajatusmaailmaa. Tarkoitan, etten aina pidä kankaista, jotka on piirretty kuten lapsi olisi piirtänyt. En itsekään osaa piirtää 'oikein', vaikka maailman näenkin aikuisen silmin. Tämän kankaan myötä voi kuvitella metsän eläinten kulkua ilman nallemaisia piirustuksia. Numerot löytyivät valmiina juniorin salibandyaikaisesta, käyttämättömästä paidasta, käänsin vain ysin kuutoseksi.


Voitin Silausta vailla-blogin arpajaisissa kortteja, nappeja ja nauhoja. Kortit ovat hauskoja väritettäviä ja yksi niistä lähti Suomen serkun värittämänä Belgiaan mademoisellelle, jolle tein jeggingsit Noshin kovasti kehutusta farkkucollegesta. Valitettavasti ainakin esipesussa kankaasta lähti väriä. Napit ovat tuosta arpajaispalkinnosta, resorin palat ja  pitsi löytyivät kotivarastoista. Kaava Ottobre 1/2015. Nyt sitten vain odotellaan tietoa housujen sopivuudesta, toinen kangas on vielä odottamassa.

Syksyn harmaata vastaan väreillä ! t. HennaMar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita!