perjantai 27. syyskuuta 2019

Inspiraatiota Tukholmasta


Pyhä Göran kuvattuna helteisenä elokuun loppupäivänä. Vierailimme hyvien ystävien kanssa Ikaalisten matkatoimiston paketoimana  Tukholmassa. Menomatka Helsingistä tulo Turkuun. Nyt on jo vaikea uskoa, että silloin oli niin kuuma, että käveleminen oli välillä tuskaa. Värtanin terminaalin muovi/metallikäytävä on varsinainen fiasko jalkaisin matkustaville ja gongin päästä on vielä matkaa metrolle. Tulipahan kokeiltua, kun yleensä menemme Tegelvikshamniin. Valitsin keskustahotellin Riddargatanilla, koska kaupunkimatkalla on kiva, kun voi välillä piipahtaa hotellissa. Story Hotel oli kierrätysremontoitu, vuoteen päätynä oli ovi ja takaseinästä oli vain kaavittu ylimpiä kerroksia pois. Pukkipöytään oli erilaisilla välipaloilla soviettu vanha kalusto ja seinällä oli grafiikkalehtiä. Kylppärissä oli altaana iso, kiinalianen malja ja vanhan malliset kaakelit. Loistava sijaninti ja mieenpainuva sisustus!


Kuten aina halusin kangaskauppaan ja kävimme  lopuksi Ohlson tygerin Sveavägenin myymälässä. Stureplan oli edelleen kesken ja siinä kuumuudessa meinasin luovuttaa, mutta löytyihän se taas. Tukholman iltana kävimme 
syömässä Eataly:ssä, joka on yhdistelmä italialaista kauppahallia ja ravintolaa. Se sijaitsi huoneistossa, joka näytti teatterilta ja selvitinkin jälkeenpäin, että rakennukseen oli aikanaan suunniteltu ja toteutettu Röda Kvarn elokuvateatteri, joka taas aikanaan joutui muuttamaan Nordisk Companyn upouuden tavaratalon tieltä. Tuon sinisen röyhelöpuseron tapaisen eläinkuvioisen paidan näytti ystäväni NK:ssa ja päätin toteuttaa sen, kun sopiva kangas löytyi. Kaavoittaminen peruspuseroon ei tahtonut onnistua ja tilasinkin sitten fagert.se-verkkokaupasta kaavan, joka tosin oli aikuisten. Sain siitä suhteet tuohon etuosan kolmioon ja kaavalla aion tehdä itselleni puseron, kunhan kerkiän.
Sininen on Toimeliaan lempiväri ja oranssi taas L.A.P:n. Ihan kirkkan oranssia paitakangasta en löytänyt, mutta tuo keltainen on melko lähellä oranssia. Paitakaavan otin vanhemmasta Ottobresta ja koko näyttää isolta, mutta toisaalta hyvä niin, koska tästä nyt kuitenkin tuli kesäpaita vähän myöhään tälle vuodelle. Kauluspaidan kankaat ovat puuvillaa, röyhelöpaita puuvilla-elastaania. Napit ovat kaikki taas varastoistani. Kaava Ottobre 3/2009 Freemann, olen aiemmin tehnyt vastaavan paidan pieenmmän version Little Fella myös matkalla ostetusta kankaasta. Tuossa lehdessä näyttää olevan kesäpaitakaava kolmessa muodossa 62-92, 92-128 ja 128-170 cm. Syksyisissä tunnelmissa t. HennaMar

lauantai 14. syyskuuta 2019

Sisaruksille mukaellen

Monsieur Firefighter sai Palokunta-paidan. Tuolla kankaalla ei tosin ollut nimeä, mutta eiköhän se tuo liene. Valmistajan mallitunnus on Megan Blue Fabrics, joka kokoelma löytyy hollantilaisen Burtex Textiel- valmistajan sivuilta. Kangas on ostettu Jättirätistä ja luulen, että se on puhdasta puuvillaa. Kaava on Ottobre 3/2010, koska halusin tuohon hihan keskelle nauhakoristeen. Huomasin, että vanhoissa Ottobre-lehdissä on paljon enemmän useista eri kankaista koottuja kaavamalleja, joita voisi hyvin soveltaa pieniin kangasjäämiin. Syynä muutokseen on ehkä siirtymä kudotuista kankaista trikoisiin, kudottu kangas vaatii enemmän kaavoitusta ja myös se, että usein nykyään kuvakuosi on pääasiana, eikä sitä haluta rikkoa. Tuon kankaan valmistajan sivuilta ei löydy myöskään suunnittelijan nimeä, joka uusille kuosikankaille Suomessa yleensä yhä useammin ilmoitetaan. Nappikokoelmasta valitsin hihoihin sellaisia parittomia nappeja, jotka mielestäni kävisivät arvo-/kunniamerkeiksi.




Mademoisellelle tein mekon serkkutytön tunikapaidan kankaista. Koska Mademoiselle niin kovasti rakastaa kaikkea tyttömäistä, lisäsin vielä pitsiä helmaröyhelöön ja koristeeksi olalle, (pitsirusetti ei näy kuvassa). Sekä tässä mekossa , että serkkutytön vaatteessa kiinnitys olkapäillä on napeilla, koska en lisännyt resoria kaula-aukkoon. Ja jälleen napit kokoelmista, kuvassa pitsin kiinnittimenä. Tein joskus kolmekymmentä vuotta sitten itselleni jakkupuvun, johon päälystytin pellavan värisellä kankaalla nappeja parissa eri koossa. Täytyisi useamminkin muistaa päällystysnapit, ne tekevät mielestäni viimeistellyn vaikutelman.  Vaatteet vietiin tänään postiin, toivottavasti löytävät perille. t. HennaMar