keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Keskenkeräisten keskiviikko

 



Tilasin vaihteeksi kankaita Saksasta kankaiden kuningaskunnasta (Königreich Der Stoffe). Olisin tilannut puolalaisesta kangaskaupasta , mutta eipä huolinut ääkkösiä heidän sivustonsa, vaikka siellä niitä 'koukkukirjaimia' tuntuu riittävän. Etsin lähinnä raporttikankaita ja löysinkin nuo ylläolevat. Kuva on kyllä hämäystä, oikeasti tilasin vain viisi kangasta, jokaiselle lastenlapselle ja Mademoisellelle kaksi. Kankaiden suunnittelijat olivat hulpioiden mukaan pääosin hollantilaisia  kuten voi ehkä aavistaa tuosta tulppaanikankaasta. Tuo kangas oli ainoa vähän pettymys, koska se on kovin tumma luonnossa. Tuolla saksalaisella liikkeellä on myös omaa tuotantoa ja siellä myydään pieninä paloina heidän omia suunnittelujaan. Tuossa kuvassa ylhäällä oikealla paperivene sydämissä. Tuollainen pala onkin helppo yhdistää t-paidaksi sopivan yksivärisen kanssa.


Itse asiassa tuon palan sovittaminen on varmaan helpompaa kuin näiden kaksiosaisten kankaiden ainakin isommalle lapselle. Jouduin vähän temppuilemaan, että sain kuviot sovitettua pitkähihaisena. Kaavan pohjaksi otin Ottobren peruskaavan A pituus 152 cm. Piirsin hihan yläosan kaavaan leventämällä puhviosan ja lisäsin raitapalan puhvin alle. Kankaan on suunnitellut Fräulein von Julie, jolla näkyy olevan omatkin sivustot. Myös tuossa formula-kankaassa on toisella puolella pienet kuviot monistettuna, mutta sen ompelu on varmaan helpompaa, kun tulee pikkuveljelle.


Innostuin myös tilaamaan kokeiltavaksi sammalnappeja, joita nyt kovasti kehutaan. En enää nykyisin paljonkaan esikasvata puutarhaan, valoisaa tilaa, kun ei vaan ole. Päätin kuitenkin kokeilla kesäköynnösten kasvattamista ja tilasin tuota kelloköynnöstä, Cobaea scandens, ja lisäksi, jos ne epäonnistuvat, valkoista miinanköynnöstä, Ipomoea quamoclit.  Miinanköynnöksen 'White Feather' pitäisi olla helppo kasvatettava ja sen voi kylvää vielä myöhemmin keväällä. Saas nähdä, miten onnistuu kylvökset. Vielä en uskaltanut aloittaa, mutta kelloköynnös on kyllä saatava pian kasvamaan, että se ollenkaan ehtisi kukkia. Ohjeita kasvatukseen löytyy mm. täältä

Pitkään kestäneiden pakkasten jälkeen sataa nyt silkkaa vettä ja tiet muuttuvat aina vain liukkaammiksi. Talomme edestä kulkevalla tiellä näkyi eilen naapureiden lapset luistelevan oiken luistimilla!, joten enpä taida nyt vähään aikaan uskaltautua kävelylle. t. HennaMar