Näytetään tekstit, joissa on tunniste jakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jakku. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. marraskuuta 2021

Kaavakokeilu ja ompelua ilman kaavaa

 

Kävipä nyt ensimmäisen kerran, että tilatessani kaavan luottotoimittajaltani,  fagert.se, sieltä tuli viesti, että kyseistä kaavaa ei ollut minun kokoani varastossa.  Toimitusaika olisi arviolta 2-3 viikkoa, mutta koska olin kankaan jo tilannut, suostuin vaihtoon. Uusi jakun kaava on JALIE 3677 HÉLÈNE. Tässä tapauksessa osoittautuikin, että varakaava oli täysosuma. Normaalisti tuskin tuolta toimittajalta olisin tilannut, koska heillä näyttää olevan pääasiassa liikuntavaatteiden kaavoja. Myös kangas, jonka tilasin Kangas-Mallasta osoittautui helposti ommeltavaksi ja jakusta tuli kerralla sopiva! Solkea kaipaisin tuohon eteen, mutta se tulee varmaan jossain vaiheessa ostettua.


Sitä enemmän olikin sitten vaikeuksia silkkipuuvillan kanssa, jonka tilasin Tyylimekosta. Kuvittelin, että puuvilla tekisi kankaasta helpommin käsiteltävän, Eipä tehnyt. Ajattelin myös, etten tarvitse kaavaa, vaan kopioin mallin silkkisestä matka-aamutakistani. Eipä toiminut. Liukkaiden kankaiden kanssa mittailu oli hankalaa ja tuollaista kangasta on ikävä korjata. Vielä tuossa kuvausvaiheessa huomasin, että olin ommellut sisemmät kiinnitysnauhat väärin. 

Jakkukaavalla teen varmaan toistekin, jos joku kaipaa Jalien kaavoja niin niitä näyttää Suomessa myyvän Jyväskylän kangaskauppa. Ompelemisiin t. HennaMar


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Erilaisia kankaita 2

 


Erilainen on kyllä sana, joka on saanut ikävän kaiun tänä vuonna, mutta menkööt nyt, kun aiemmin jo kirjoitin 1-osan tällä otsikolla. Ompelin Fonzie-takin L.A.P.:lle Ottobren kaavan mukaan. En tosin nahasta, vaan ulkoilukankaasta. Shelby Outdoor oli minulle uusi tuttavuus, kankaat toimitettiin nopeasti. Sen sijaan resorien toimituksessa oili ongelmia. Kankaita.com hyväksyi tilaukseni, mutta sitten osoittautui, ettei tilaamiani raitaresoreita ollutkaan saatavilla ja toimitus siirtyi ja siirtyi: lopulta tilasinkin resorit suomalaiselta kangasmyyjältä. Tämä resorityyppi tuli tänne vähän myöhemmin kuin Keski-Eurooppaan. Koska jakku on vuorattu, laitoin kuitenkin hihoihin perusresorin, jonka olin korvaavana ensin tilannut. Muutoin olisi hihansuun pystysauma jäänyt näkyviin, vaikka kai se sitten on niin tarkoitettukin. Helmaresorin kiinnitys oli helppo, koska Fonzie-takissa on noi vahvikepalat vetoketjua varten. Muutenkin kaava oli helppo ja kiva ommeltava, koska taskutkin tulevat saumoihin. Kankaat vain eivät olleet saman vahvuisia, kun valitsin ne värin mukaan, joten jouduin käyttämään kovikekangasta tuossa oranssissa. Tein jopa tereen itse.
Toimeliaan tunikan kaava taas on Girl Trip - kirjasta. Tämä oli yksi neidin valinnoista sisällysluettelokuvasta, jonka lähetin. Kangas on hyvin ohutta babycord-samettia, mutta ehkä kuitenkin hivenen paksu tähän malliin. Ompelin myöhemmin vielä tuohon leveään vyöhön keskiosaan silkkipalan nurjalle puolelle, koska vyö on tarkoitettu kahteen kertaan ympäri. Sametti on paikalliselta, Niukkinen Oy, ja silkin palan tilasin Silkkituonti Sorri:lta. Kankaat siis kokonaan ilman joustoja, kirjan malli oli tehty pellavasta, joka olisi ollut ilmavampi. 

Meillä täällä länsirannikolla on edellen maa mustana ja tunnelimainen olotila, kun aina saa pitää valoja. Onneksi niitä remontin jälkeen riittää. t. HennaMar




torstai 4. heinäkuuta 2019

Keltaista kesään, sisällä ja ulkona



Kuin varkain suunnittelematta keltaista väriä tulee hankittua sekä sisälle että pihatarhaan. Maton, jonka on kutonut Terttu Pesonen, ostin kesäkuussa Kristiinankaupungin Avoimien Porttien päivänä , koska sen iloinen keltainen mielestäni täydentää keittiömme valko-musta-harmaa-sisustusta. Olemme käyneet ennenkin Kristiinakaupungissa ja viime kerralla jäi kaivelemaan, kun en ostanut mattoa ja nyt sen sitten tein. Arka väri keittiöön, mutta ei haittaa. Keltaisella täydensin myös asuani 70-vuotisjuhliin Turkuun.

Kaksiosaisen puvun kangas on Jätti-Rätistä ja vähän hipahtava,mikä kait sopii muistelujuhliin. Kangas on mielestäni batistia, mutta JättiRätin tapaan siitä puuttui kaikki merkinnät. On jännä, miten tuollainen tiiviisti kudottu puuville ei oikeastaan edes rypisty ja on keveänä ihana kangas kesään. Puseron ostin valmiina aikataulusyistä. Ompeleminen takkusi tällä kertaa, mikä kyllä ei ollut kankaan vika. Hame syntyi helposti kokeilemalla sopivia laskoksia peruskaavaan, mutta jakkuun en lopultakaan ollut tyytyväinen. Vaatteeet vuorasin myös puuvillalla. Jakun kaava Ottobre 5/2012, Misty Monday. Pidin kaavasta, mutta valitisn liian ison koon. Alemmasta kuvasta näkyy, etten sitä sentään vinoon ommellut, vaan seison kuvassa ilme, jakku (ja naama?) vinossa.
Pihaan keltaista on vuosien kuluessa ilmestynyt lisää, vaikkei se alunperin suunnitelmiin kuulunutkaan. Onneksi pihan laitto ei aina suju suunnitelmien mukaan. Katso esim Jatkuva muutos ja Aillakointia. Keltaisen valeunikon siemeniä hankin joskus, kun sininen ei onnistunut. Sitä oli joskus suuri alue, mutta nyt se on siirtynyt vaeltajien joukkoon. Yksivuotisena onkin kaksivuotisia helpompi. Arnikki oli ensimmäisiä ostetuja perennoja, en pidä siitä, koska se ei pysy pystyssä, mutta aina sitä jonnekin  ilmestyy. Maksaruohoa oli täällä ennestään ja kun mies siirsi sitä kuivalle etupihalle, se alkoi menestysä.
Keltaisesta akileijasta pidän erityisesti, eikä minua haittaa risteytyminenkään. Pienen keltaisen 'peruskukan' nimen olen unohtanut, mutta sekin saa yksivuotisena vaeltaa. Tänä vuonna ostin orvokitkin keltaisena, paljon ei ollut valinnan varaa, kun olimme matkoilla toukokuussa. Kauniita, vaikka kuistilla aina kääntävätkin kasvonsa pihaan päin. Tässä näitä tämän hetken kukkijoita ja muutakin keltaista löytyy. t HennaMar

torstai 6. kesäkuuta 2019

Matkatuomiset ommeltu!

Mademoisellelle jakku ja hame yhdistämällä nyt ostettu kangas jäännöspalaan vaaleanpunaista velouria. Nyt on leppäkerttuja monin verroin, kun Porin Nauhasta ja Napista löytyi vielä napitkin teemaan. Jakku on tehty Poet-viskoosijakun kaavalla, Ottobre3/2009 ja hameen kaava on otettu leninkikaavan alaosasta. Muistoksi yhteisestä eläintarhavierailusta flamingo. Tästä taitaa tulla ikihame, jos neiti vain on tyytyväinen, hametta voi leventää nappikuminauhasta aina tarpeen mukaan ja pituuskin riittänee asikuiseksi ;-)
Ja Automiehelle peruspaita kankaasta, jossa dinosauruksia, joihin hän suhtautuu pelonsekaisella innostukslla luonnontieteellisessä vieirailun jälkeen. Nämä tosin taitava olla ystävällistä sorttia. Kaava sama kuin linnapaidoissa aikanaan (klik), nyt isomman serkun silloisella koolla.

Kyllä muuten nyt on tarpeeseen itselle kudotusta puuvillasta ommellut paidat, ihanan vilpoisia näin hellepäiväksi.  t. HennaMar

P.S. Jos Teillä on vielä leveitä farkkuja, älkää kaventako. Tukholmassa ja Kööpenhaminassa näin useita midimittaisia leveneviä!