tiistai 20. kesäkuuta 2017

Maanpeittokasveista parhaat



Tapana on sanoa, että puut ja pensaat muodostavat puutarhan rungon. Mielestäni kokonaisvaikutelman kannalta ovat maanpeittokasvit aivan yhtä tärkeitä. Ne luovat rauhallisen taustan puutarhan primadonnille ja värikkäimmille kasveille. Tonttimme on varjoisa ja melko viileä ja vaikka se sijaitsee II-vyöhykkeellä, se mielestäni on enemmän III-vyöhykkeen oloinen. Kasvukausi jää pakostakin lyhyemmäksi viileyden takia, joka tosin on hyväkin asia kesäkuumilla. Tontti on savimaalla, jota mies on ahkerasti parantanut lukemattomilla kottikärryllisillä multaa, hiekkaa ja kompostia. Perennamaat ovatkin hyvässä kunnossa, mutta esimerkiksi nurmikkoalueella, joka ei ole meidän perustama, savi nousee jatkuvasti esiin, eikä nurmikosta tule samettimaista vaan sammalmaista. Kukkamaiden laajentaminen vaikuttaa siten voimakkaasti. Mielestäni näissä olosuhteissa kolmeksi parhaaksi maanpeitekasviksi ovat osoittautuneet:
  1. Rönsyansikka, Waldsteinia ternata, jota joskus parikymmentä vuotta sitten ostin viisi tainta ja jota nykyään on neliömetreittäin. Se kasvaa lähes kaikkialla valloittaen jopa viinimarjapensaiden alustoja ja muita vaikeita paikkoja. Kuitenkaan se ei ole liian aggressiivinen, vaan on helppo poistaa maavarsineen ja siirtää palat kasvamaan sopivampaan paikkaan. Ansikka kukkii keltasin kukin varhain kesällä, mutta kukkia tulee lähinnä uusien alueiden reunoille. Kukat eivät kuitenkaan ole pääasia, vaan sen talvivihreä lehdistö, joka nopeasti korjaantuu ja rehevöityy mahdollisista talvivaurioista.
  2. Rönsytiarella, Tiarella cordifolia. Olen joskus saanut Martta -taimenvaihdossa yhden ruukullisen ja nyt sitäkin on monella paikalla. Tiarellan lehtien väri tahtoo hieman ruskistua talviaikaan, mutta sekin korjaantuu nopeasti keväällä. Lisäksi sen kukinta on omalla vaatimattomalla tavallaan kaunis, kuten ruotsalainen nimi Spetsmössa kertoo.
  3. Tuivio, Microbiota decussata, joka tosin on kärsivällisen puutarhurin kasvi. Se kasvaa vuosien mittaan peittämään pari neliötä ja on havukasvina aina vihreä. Joitakin oksia saattaa ruskistua talvella, mutta ne voi leikata pois. Tuiviokin kuten kaikki tämän listan kasvit pitää oman paikkansa puhtaana muista kasveista (rikkaruohoista), joka mielestäni on hyvän maanpeittokasvin tärkein ominaisuus.
Muitakin maanpeittokasveja pihassa on, mutta ne eivät ole kaikilta ominaisuuksiltaan edellisiin verrattavia. Kuvat eivät ole tältä vuodelta, koska ulkona sataa kaatamalla, mutta silti Kesä on . T. HennaMar



maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kankaiden hankintaa ja käyttöä



Olin mukana Kankaiden yössä seuraten jonkin aikaa tilannetta verkkosivuilla, minulla ei ole Facebook-tunnuksia. Olihan siellä vaikka mitä, mutta onnekseni tilasin vain yhden. Tuo minttu-valkoinen kangas oli oikeastaan värihaasteen turkoosi, mutta enpä sitä nyt muutenkaan taida tässä kuussa ehtiä. Tilasin sen noutona Nappinja:n kivijalkakauppaan, koska minulla oli edellinen tilaukseni Nosh:ilta kadonnut jonnekin Postin jakelun syövereihin. Toimitus Hämeenlinnasta yli kaksi viikkoa. Yritin sitä hakea seurantakoodilla ja chat-palvelujen kautta, josta vain neuvottiin menemään paikallispostiin kyselemään. Lopulta soitin, kun löysin asiakaspalvelunumeron kaikkien nettipalvelujen joukosta, paketti löytyi, mutta vastattu puhelu maksaa 1,84 €, mikä mielestäni ei ole reilua, kun vika ei ollut minun ei myöskään lähettäjän.

Kylläpä riitelevät ainakin minun silmään nuo kankaiden värit, mutta onneksi ne eivät ole tarkoitetut yhteen. Tilasin Noshin farkkucollegea jeggingsejä varten, koska mademoisellen leggingsit kuulemma kuluvat nopeasti puhki. Ompelen noita sitten syksymmällä. Alla olevassa kuvassa kangaspaloista ommeltu tuliaiskassi, sisällä 100-vuotistuotteita yms. Ruusukankaasta ompelin joskus kauan kauan sitten jakun esikoistyttärelle, ruudullinen vuorikangas anopin laatikoista. En ole siitä ommellut lapsille, koska se vaikuttaa olevan 'aitoa' polyesteriä.


Nyt ulos nauttimaan auringon paisteesta, vielä luvattiin lämmintä tälle päivälle, t. HennaMar




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Turkoosia jämäpaloissa


Tarkoitus oli ommella kesäkuussa itselle jotain turkoosia, mutta se taitaa nyt jäädä toiseen kertaan. Ompeli sen sijaa sisaruksille jäämäkankaista paidat. Pojan paita on Ottobren malli Panda (3/2016), jota olen käyttänyt ennenkin. Siihen käy kapeammatkin kangaskaistaleet. Tällä kertaa kävi niin, että paita on ommeltu pienemmän serkun paitakankaan lopuista, yleensähän viimeinen saa ne jäännöskankaat pienimpänä. En muista, mistä kangas on ostettu, mutta muistaakseni sitä on ollut myös Eurokankaassa. Sininen kangas on alun perin ostettu oman paidan tehosteeksi ja tämä on jo kolmas paita, jossa sitä käytän.


Isolle siskolle ompelin helletunikan Ottobre 3/2014, tätä samaa kaavaa käytettiin muistaakseni kerran Strömsön ohjelmassa ja väreinä olivat kirkas vihreä ja keltainen. Kankaasta olen ommellut tytölle mekon häihin, kun hän oli puolitoista-vuotias. Oikeastaan minun piti ommella anopin laatikoista löytyneestä seersucker-palasta, jossa oli pienen pieniä eri värisiä tulppaaneja, joiden mukaan tuo tehosteväri valikoitui. Kävi kuitenkin niin, että huomasin vasta leikkaamisen jälkeen kankaan taitoskohdassa värjäytymän ja kun  yritin sitä poistaa punaisista tulppaaneista lähti väriä :-(  No tulipahan tuhottua useampi kangas, hyvä niin.

Koristeomenapuu kukkii täysillä. Tämä puu on oikeastaan jämäpuu sekin, joka jätettiin, kun puu pienenä paleltui talvella kokonaan. Yllättäen juuresta kasvoi kaksi runkoa ja puu on kukkinut runsaasti jo vuosia. Ostankin yleensä mieluiten jalojuurisia taimia, koska ympätyistä ei koskaan tiedä, mitä kasvaa. Se toinen tämän tilalle ostettu kasvoi kauniiksi yksirunkoiseksi puuksi, mutta runkoon tuli halkeama ja puu kuoli pari vuotta sitten. Taimet on ostettu Siikaisista taimitarhasta kauan sitten. Nykyään ostan taimet Karrimaan puutarhasta Kokemäeltä, joka toimii koulutusyksikön yhteydessä. Taimisto myy pääasiassa itse kasvatettuja taimia, joka alkaa olla harvinaista nykyään.

Kesäterveisin HennaMar




tiistai 6. kesäkuuta 2017

Pikaompelu



Pikaisesti ompelin Vallilan Amsterdam -kankaasta ikkunapöydälle liinan. Minusta on mukava kesäisin pitää ikkunan edessä oleva lehtihyllytaso tyhjänä, koska ulkona on niin paljon katsottavaa. Kuvasta kyllä näkee, että on syytä järjestellä pihalla ennekuin voi puhua näkymästä, yrttihyllyllä on ylimääräistä tavaraa, ruukut ovat vielä kasassa, koska siemenkasvatukset ovat vasta vaiheessa jne.

 Mutta silti ihanasti värejä ulkona, kesä etenee, terveisin HennaMar


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Tytön hame


Mademoiselle, joka rakastaa pukeutua hienosti mekkoihin, saa nyt kukkapuolihameen. Kangas löytyi 'historiallisesta' kokoelmastani, johon on kertynyt kankaita vuosikymmenten mittaan. Kankaan hulpiosta löytyi merkintä Screen print VAT copyright P.Kaufmann Inc. Luulin ensin, että kyseessä on sama kauppahuone kuin tänä kesänä ostamassani kankaassa. ( Robert Kaufmann) Yritys näyttää kuitenkin olevan ihan oma, laaja amerikkalainen tukkukauppa/painotalo -kokonaisuus, jonka kankaita on myynnissä vielä laajemmin monilla sivustoilla/kaupoissa. Valitettavasti kankaasta ei löytynyt mallin nimeä, ehkä siksi, että kangasta oli vain pitkittäinen puolikas kuosista. Olen tämän joskus ostanut kangasliikkeen loppuunmyynnistä, ehkä se on ollut näytepala tilausta varten.

Pihakuvasta näkee, että kevät etenee, vaikka on ollutkin kylmää. On ollut tuskastuttavaa odottaa kasveja, kun vielä on hyvässä muistissa edellistalven kato, mutta näyttää siltä, että viime talvi ei ollut niin paha puutarhan kasveille. On  helppo huomata, mistä aiheista painotalon joka on perustettu 1957, kuva-aiheet on ammennettu ja näitä monimutkaisia kukkakankaita näyttää edelleenkin olevan paljon myynnissä.

Malli on mukailtu Ottobren (3/2009) Velma vintage hameesta, mutta muokkasin sitä kankaaseen sopivaksi. Niinpä sivuilla on saumat ja alareuna sekä vyötärö muusta kankaasta. Sametti on ostettu Nuikkinen Oy:ltä ja vyötärönauhan ruusut(?) Porin Nappi ja Nauhasta. Hameen taakse laitoin vielä varalta kiristyskuminauhan sovitusta varten. Mekon väri sopinee myös neulenutun kanssa ja paitaan voi valita 11 väristä, joilla kangas on painettu.


 
 
 
Vaikka on viileää, aurinko lämmittää ihanasti. Mukavaa kesän jatkoa, terveisin HennaMar