tiistai 5. syyskuuta 2023

Vielä kesäpuuhia

 


Ompelin vielä pari T-paitaa: miehelle ja tyttärnepojalle. Rantakivikkokangas on Eurokankaan, mutta pyöräkankaan hankintapaikka en muista. Minusta on kivampi, että T-paidan kankaassa on jokin kuvio, niin samojen kaavojen toisto ei tunnu niin tylsältä. Eihän näiden ompelussa tosin kauaa mene, kun kaavat oli jo valmiina. Pojan paitakaava Ottobren Dirty.


Oma 'kesäpuku' on edelleen vaiheessa, ompelin yläosaa varten koekappaleen, josta yritän sovittaa jakun kaavaa. Hame odottaa edelleen mahdollisia korjauksia.


Käytiin tuttavapariskunnan lähettämän viestin innoittamana sienimetsässä ja saatiin lähes ämpärillinen kanttarelleja. Omenasoseet ja samaisten tuttavien aiemmin tuliasiksi tuomat mustikat on pakastettu. Pakastin on nyt sopivasti täynnä.


Tänä vuonna uskalsin kokeilla orvokkien alasleikkuuta heinäkuussa ja ne lähtivätkin komeasti uuteen kasvuun. Talvikylvöjen siemenetkin on jo kerätty ja puutarha painumassa syksyn väreihin. t. HennaMar