lauantai 14. syyskuuta 2024

Syyskuussa kolme kuvaa


Suurkrassi, salmatkustaja. Uuteen kukkamaahan oli livahtanut jossain välissä yksi krassin siemen. Tämän perusteella tusinan verran krassin siemeniä riittäisi kattamaan kaikki pihan kukkapenkit.


Siemenpankkeja. Olen kerännyt kesäkukkien siemeniä aina syksyisin ja nyt taidan tehdä miehen ehdotuksen mukaan eli kerätä unikkopellon siement talteen ja kylvää ne sitten myöhemmin uudestaan, kun kasvustot on poistettu. Noilla somniferum- suvun unikoilla on nimittäin tapana kasvaa sitä pienempinä, mitä tiheämmässä ne ovat, jollloin sormenkynnen kokosista kukinnoista ei ole paljon väriä tuomaan.

Satoakin saatiin muutaman tomaatin verran. Omenoita toki  riitti meilläkin. Omenahillosta on jo pari kertaa leivottu hillopitkoa ja osan veimme tyttärelle.
Ompelu ovat olleet tauolla lähes koko kesän, mutta vähitellen olen palaamassa ompelupöytäni ääreen. t. HennaMar