sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Valtteri kävi täälläkin

 


Täällä rannikolla tosin lauantain sade tuli alas vesiräntänä ja lumi alkoi kertyä vasta yöllä. Sitä enemmän lumi sitten tarttui puiden ja pensaiden oksiin ja jopa pressuun takapihalla. Outo talvi, kun lämpötila vaihtelee hurjasti koko ajan.


Olen ommellut laatikoissani olleista kankaista. Mademoisellelle tein bomberjakun puuvillakankaasta, jonka olin oikeastaan tilannut kauluspaitaan, mutta kangas osoittautui liian paksuksi siihen tarkoitukseen. Lisäksi ompelin puolihameen aikanaan leggingseihin varaamaani kankaasta, koskapa neiti on pikku hiljaa siirtymässä pinkkimaailmasta muihin väreihin. Näin puoilihameena tuo ehkä vielä menee, koska hän pitää kaikesta liehuvasta ja värikin oli tuohon takkiin sointuva.


No itse asiassa takin vuoren jouduin tilaamaan, se on Eurokankaan Vitosen päiviltä ja tilasin myös pikkuveljen hupparikankaan Majapuulta. Monsieur Ff kun  on enemmänkin ollut Herr Dino viime aikoina. Olipa muuten mukava joustocollege ommeltavaksi , niissäkin huomaa iso ja eroja ommeltaessa. Kaikki muut kankaat ja tarvikkeet siis kotoa löytyneitä. Kaikki vaatteet on tehty Ottobren kaavoja enemmän tai vähemmän muokaten. Noitten collegehousujen ohjetta en kyllä ymmärtänyt, siinä oli sellaiset ihmeelliset jatko-osat taskujen yläosissa, enkä vieläkään tiedä, miten ne olisi pitänyt ommella. Kaava oli Juggler OB 4/2015 enkä suosittele vai oletteko kenties ommelleet ohjeet ymmärtäen? Housuissa ja puolihameissa käytän aina nappikuminauhaa, koska vaatteet lähetetään pakettina, joten vyötärön ompelu on aina muutoinkin vähän hankalampaa.

Pimeys alkaa vähitellen hellittää, mutta ei oikein voi puhua talven selän taittumisesta, kun talvea ei ole oikein ollutkaan. Hyvä kuitenkin, että ihan kohta ollaan helmikuussa. t. HennaMar

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Uudelle vuodelle

 

Keräilin vähän yhteen kuvaan viime vuoden ompeluja mielessäni mahdollinen Make Nine suunnitelma vuodelle 2022. Päädyin kuitenkin siihen, että jatkan entiseen tapaan eli ompelen sen mukaan kuin ideoita ja intoa löytyy. Toki syntymäpäivät yms. rytmittänevät tekemistä edelleen, mutta en aio niitäkään kovin pitkälle miettiä. Ompelin välipäivinä Toimeliaalle neulepaidan, mutta muutoin ei tarkempia suunnitelmia vielä ole. Edelleen hankaluuksia tuottaa tilaaminen, kun kankaita ei voi edeltä käsin testata sormituntumalla. Esimerkiksi tuo neulekangas oli oikeasti aika karmea ommeltava, koska se venyi joka suuntaan erityisesti pituussuunnassa.


Amaryllis intoutui kukkimaan vasta joulun jälkeen. Joulu meni kivoissa tunnelmissa, kun poika oli tyttöystävineen meillä ja innostunutta 'lapsen' osaa hoiti heidän koiransa Nobel. On hauska seurata, miten innokkaasti Nobel on mukana kaikessa ja toki sai myös omia lahjoja. Ostamamme pallolelu tosin hajosi heti ensi käsittelyssä, mutta eipä se leikkiä haitannut. Tapanina vierailimme  tyttären perheen luona.

Tein syksyllä lapsille kuvakirjan omista ja yhteisesti jaetuista kuvista vuoden 2019 joulusta 2020( ei vaan )2021 kesään. Kirjaa tehdessäni kuvittelin, että siitä tulee muistio omituisesta, päättyneestä ajanjaksosta. No sama omituisuus jatkuu edelleen. Minusta on aina tuntunut, että tammikuu kestää kahden kuukauden ajan eikä tämä vuosi varmaankaan tee poikkeusta. Siksikin haluan säilyttää ilon ja innostuksen uusista ompeluaiheista. Valoisampia aikoja odotellen t. HennaMar