Ompelin kokeeksi muutaman kasvomaskin vanhoista lakanoista ja tyynyliinasta, joista revin pitsit irti,. Kuulokkeiden takia en voi käyttää mallia, jossa kuminauhat ovat korvien takana. Ompelin toisen kerroksen vanhasta lakanasta ja toisen vähän uudemmasta tyynyliinasta, joka oli jo hiutunut. Laskosmalli ei sovi minulle, koska se oli aivan liian tukahduttava. Kuonokoppa-malli käy paremmin. Jykevää tavaraa ovat nuo miehen isoäidin aikanaan ompelemat lakanat. Ei ihme, että mankelointiin tarvittiin kellarihuoneen kokoinen laite. Mankelointi oli niitä harvoja kotitaloustöitä, joihin isäkin osallistui varmaan ihan syystä. Mielessä on vanha elokuva kärpäsen ja ihmisen geenien sekoittumisesta, jonka seurauksena 'toinen puolikas' heittäytyi mankelin jyrättäväksi. Puuvilla ei onneksi aiheuta allergioita, mutta varmaan oli monelle lapselle kauhistus villavaatteet. Muistan erään koulutoverini kertoneen kuinka hänen äitinsä pyykkipäivän jälkeen rullasi, hankasi ja hieroi lapsen pitkiä sukkia. Eli kyllä tekokuiduissakin on puolensa, kunhan kierrätys saadaan toimimaan. Puuvillahan on selluloosaa kuten muuntokuidut esim. viskoosi, jotka lienevät myös hyvä vaihtoehto, kunhan niiden valmistukseen saadaan ympäristöystävällisempiä menetelmiä. Kierrätysmateriaalista tehtyjä vaatteita ja myös kankaita alkaa jo olla saatavilla, mutta aika vähän vielä. Toivottavasti näiden kehittäminen ei jää koronamullistuksen jalkoihin. Vielä jatkuu piina, mutta onneksi pihakierroksilla riittää joka päivä uutta katsottavaa. t. HennaMar
torstai 23. huhtikuuta 2020
Puuvillan tuntu
torstai 9. huhtikuuta 2020
Kesäpaitoja
Ompelin puuvillasta kesäpaitoja lastenlapsille. Tytöille kevään väreissä ja pojille vanhoja autoja. Aika hyvin karisi luulot omista taidoista. Luulin tällä kokemuksella osaavani ommella paitoja tosta vain surauttamalla, mutta eihän se niin käy joustamattomilla kankailla. Olin unohtanut miten tarkkaa työtä erityisesti leikkaaminen on. Joustavilla kankailla ei ole niin sentin tarkkaa ja olen myös oppinut muuntelemaan kaavoja tilanteen mukaan. No aika monta kertaa sain purkaa varsinkin noita poikien paitoja, jotka tein ensin. Sopivan kankaan etsiminen oli jo työlästa. Ehdin jo tilata toisen kankaan, mutta se oilikin loppu ko. kaupasta ja niinpä tilasin kankaat uudestaan PeeKaa-tuotteesta. Nämä puuvillat olivat vähän turhan paksuja varsinkin tuo vihreä, mutta hitaasti puurtamalla sain paidat aikaana. Kaavana Ottobre Apple (3/2010), jolla tein aikanaan L.A.P.:n itselleen matkalla valitsema mieluinen kangas (klik) Toivottavasti tästä tulee yhtä mieluinen, Monsieur FF rakastaa autoja, joten eiköhän tämä käy.
Tyttöjen paitatunikan kaava on Ottobre numerosta 1/2020. Tämäkin kangas oli juuri tähän malliin hiukan paksu, vaikka onkin taipuisaa ohuehkoa puuvillaa. Tilattu Kangaskapinasta. Nämä onnistuivat jo paremmin. Kangas ei ihan riittänyt kahteen, joten lisäsin Mademoisellen paitaan helmaröyhelön Toimeliaan hamekankaan paloista, kangas aikanaan tuotiin samalta matkalta.
Pihalla riittää touhua ja mies on ollut ahkerana jo monta päivää. Kaipailin uutteria pieniä apulaisiani, pihalla olisi paljon hyödyllisiä tehtäviä. Ei nyt sitten tule pääsiäis-vieraita eikä päästä nuorimman lapsenlapsen synttäreille. Täytynee lähettää nämä paketteina ja toivoa, että tilanne muuttuu kesään mennessä. t. HennaMar
torstai 2. huhtikuuta 2020
Joustoja pois
Lisää ompeluja kankaiden varastoistani. Punainen kangas on aikoinaan Nosh-kaupasta tilattu, kun siellä vielä myytiin kankaita. Tein siitä itselleni silloin paidan ja se ei ole lukemattomissa pesuissa mennyt miksikään. Paita on tehty Ottobre 1/2020 kaavalla Grey Sweetness, koko 140 cm. Koristenappien kanssa oli vähän ongelmia. Olen ne joskus ostanut askarteluliikkeen loppuunmyynnistä ja niitä ei kai ole tarkoitettu vaatteisiin, koska takaosassa oli paksu liima, jota oli tosi hankala irrottaa. Asetonilla lähti, mutta niin lähti napin värikin eli liottamalla ja raaputtamalla sitten onnistuin. Saa nähdä ovatko värit kadonneet ensimmäisen pesun jälkeen. Pikkuveljen paita on Saksasta matkatuomisia muutaman vuoden takaa. Kaava Rascal Ottobre 4/2013 ja huomasin uudestaan, että lehden vanhemmat kaavat ovat melko väljiä. Ehkä mitoituksessa on ollut väljyysvara joustamattoman mukaan?
Uusi kesäinen hippipaitani lähes lumihangessa kuvattuna. Tänne meille on nyt saatu muutaman kerran lunta, vaikka talvella sitä ei ollut ollenkaan. Kangas oli vihoviimeinen ommeltava, liukas tekokuitu ja siihen lisätty jokin elastaani teki ompelemisesta painajaismaista. Kaava on yhdistelmä Woman 5/2019 lehden kaavoista. Ja nyt sitten näitten jälkeen tilasin uusia kankaita, ettei vain pääse varastot vähentymään! Tulis jo kesä toivoo HennaMar
Uusi kesäinen hippipaitani lähes lumihangessa kuvattuna. Tänne meille on nyt saatu muutaman kerran lunta, vaikka talvella sitä ei ollut ollenkaan. Kangas oli vihoviimeinen ommeltava, liukas tekokuitu ja siihen lisätty jokin elastaani teki ompelemisesta painajaismaista. Kaava on yhdistelmä Woman 5/2019 lehden kaavoista. Ja nyt sitten näitten jälkeen tilasin uusia kankaita, ettei vain pääse varastot vähentymään! Tulis jo kesä toivoo HennaMar
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)