maanantai 18. helmikuuta 2019

Kaksi ja puoli joustamatonta


ja puolitoista joustavaa. Jatkoin suunnitelman mukaan joustamattomien ompelua ja ompelin Mademoisellen jakun vakosametista. Vuori on kissakuvioista puuvillaa. Jakun kaava on jälleen vanhasta Ottobresta, Rebellious kymmenen vuoden takaa. Tätä ommellessa kyllä vähän karisi into joustamattomiin vaikka ne kierrätyksen kannalta olisivat parempia. Luulin jo osaavani yhtä ja toista jopa kaavojen muuntamisesta, mutta sehän onkin helppoa joustavilla, joustamattomilla se on minulle liian vaikeaa. Valmiin jakun nähdessään mies tuumasi sen näyttävän keskiaikaiselta vaatteelt. No ehkei sentään niin vanhalta, mutta 70-lukulaiselta? Samaan sävyyn leggingsit joustocollegesta vanhoja kaavoja matkien.
Tilasin Kangaskapinasta myös puuvillaisia collegekankaita teemaa jatkaakseni. Huomasin, etteivät totutut peruskaavat näihin käyneetkään. Lisäsin nostalgiseen auotopaitaan joustavat (!) vauhtiraidat resorista sivuille ja olalle neppilistan. Pöllöpaitaan ompelin sitten suosiolla joustavasta trikoosta hihat. Kyllä näitten joustavien tekstiilien jälkikäsittelyyn täytyy kehittää jokin menetelmä tai sitten täytyy löytää joustavuuten uusia kestävän kehityksen ratkaisuja. Niitä odotellessa täytynee tyytyä saatavilla oleviin kankaisiin t. HennaMar




lauantai 9. helmikuuta 2019

Talvivihreää ?


Puutarhakirjoissa kehotetaan aina hankkimaan havuja ja muita ikivihreitä, ettei pihatarha ole tyhjän näköinen talvella. Viime kesänä ostimme kaksikin uutta havua, vasemmalla ylhäällä Kääpiöpalsamipihta, Abies balsamea,'Nana' ja oikealla Kääpiöserbiankuusi, Picea omorika, 'Nana'. Molemmat Karimaan perinnepuutarhasta Kokemäeltä. Vasemmalla alhaalla taas kuva marjakuusesta etupihallamme viime viikolta. Kuvasta ei näe, mutta marjakuusi on noin metrin korkuinen eli arvaatte varmaan, että noista pienistä ei näy tällä hetkellä mitään. Toivottavasti ne voivat hyvin lumipeitteen alla. Aiemmin olin sitä mieltä, etten halua leikattuja pensaita, mutta marjakuuset suorastaan vaativat leikkausta kasvaakseen tuuheiksi ja kauniin muotoisiksi. Kauniisti luonnostaan kasvavina meillä on etupihalla kartiovalkokuusia, Picea glauca 'Conica'   ja Tapion pöytä. Ne ovat hidaskasvuisia , mutta nyt noin kahdenkymmenen vuoden kasvun jälkeen kauniita. Tosin toinen kartiokuusi on peittämässä siilikuusen alleen, kokemattoman puutarhurin virhe. Mutta silti havut kannattaa istuttaa mahdollisimman pian pihaan, jos haluaa sitä näkyvyyttä.


Marjakuuset taitavat kasvaa missä vain, mutta katajapensaiden kanssa meillä on koko ajan ollut ongelmia. Jäljellä on enää yksi ja senkin neulaset ovat harventuneet. Kuvassa näkyy myös Douglas-kuusi, joka on kyllä upea, mutta jonka 'aikuiskokoa' emme kenties tule näkemään. Ihastuin näihin Mustilan arboretumissa, jossa niillä on ikää rapia 90 vuotta. Tontilla olleet kaksi metsäkuusta kaadatimme pari kesää sitten, (klik), ne olivat tuossa oikealla lähellä tontin rajaa.


Sisällä ilahduttaa Amaryllis, joka teki vielä kolmannen kukkavarren. En yleensä välitä ruukun koristeista, mutta nuo vihreät reunukset Amaryllis-ruukuissa kyllä ilahduttivat pimeään joulun aikaan kukkien lisäksi. Ikkunasta näkyy, että lumesta on jo puolet sulanut, lunta riitti noihin avokuistin ruukkuihinkin, mutta nyt ne ovat paljaina. Sadetta seuraillen t. HennaMar

perjantai 1. helmikuuta 2019

Vanhanaikaista

 
Ompelin Mademoisellelle mekon joustamattomasta kankaasta. Minulla on vielä tallessa Ottobren vanhempia lehtiä ja niissä on vielä tällaisia vähän monimutkaisempia ohjeita kudotuille kankaille. Kankaassa on seersucker-tyyppinen rakenne, joka tosin vähän joustaa.Mekon kaava on Anna numerosta 4/2010. Ohje on huomattavan seikkaperäinen. Hauskaa  tällainen ompelu oli vaihteeksi, kun yksityiskohdat asettuvat helposti. Etutaskuissa on kyllä jokin laskuvirhe ruuduissa, kun toinen on korkeampi.
 
Tällainen vanhanajan mekko ei varmaan niinkään erotu muista tulevalla käyttäjällään. Ranskalaisilla kielialueilla lasten vaatteet näyttävät olevan konservatiivisia. Kirkkaanväriset joustovaatteet ovat enemmän skandinaavinen juttu. Ainoastaan yksityiskohtia tuli tähän enemmän, nyt kun niitä tarvikkeita on paljon, niin täytyyhän niitä käyttää. Nappeja on kahdenlaisia, koska näin ne riittivät ja pitsi on anopin kauan sitten lakanaan virkkaama. Hihojen pitsit ja rypytyksen lisäsin kaavaan.
 
 
Värierot kuvissa aiheuttaaa talven valo, ulkona kangas näyttää punaisemmalta, vaikka on oranssi- valkoinen. Seuraavaksi on vuorossa vakosamettijakku tuosta kukkakankaasta, mutta sitten aion palata nykypäivään ja surauttaa leggingsit. Kankaat ovat Rauman Jättirätistä. Ompelimisiin t. HennaMar.