sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Väriyhdistelmät


Tuija kirjoitti blogissaan (klik) siitä, miten eri tavoin sisustuksessa käytetään värejä, huonekaluja ja koriste-esineitä. Minulla on usein sama tunne, että en oikein itse osaa yhdistellä erilaisia tai eri värisiä kohteita. Tein yllä olevat kukka-asetelmat Marttojen kukkaillassa ja kyllä nämä omani vaikuttivat kovin vaatimattomilta monien muiden runsaisiin ja värikkäisiin asetelmiin verrattuna. Sama juttu kankaiden kanssa, en oikein osaa yhdistellä eri kankaita, enkä ainakaan eri kuoseja. Yhdistelmä kuviollinen kangas yhdistettynä yksiväriseen vielä jotenkin menettelee, mutta enemmän on usein liikaa.

Yritin jälleen kerran käyttää ylimääräisiä kankaita pois yhdistellen tilkuista, mutta kävi niin kuin yläkuvassa näkyy: harmaaseen yhdistetty kahta(!) eri kuviollista kangasta tarkoin erotettuna. En yleensä raaski rikkoa kuvioitakaan. Ompelin kangasräkkiin uuden päällisen näistä, edellisessä olin revitellyt peräti ompelemalla harmaita vakosamettipaloja eri suuntiin ja reunustaen ne harmaalla koristenauhalla (!). Eipä taida tulla leppäkerttuun edes pilkkuja. Aiemmin joululahjojen suojuksiin ja tyynynpäällisiä olen ommellut myös tilkkutöinä useammilla väreillä. Nyt tuli kangasroskikseenkin vain farkkukangasta yhdistettynä kukalliseen kankaaseen ('sallittu yhdistelmä'). Kuvassa näkyvän keinutuolin peiton ompelin, kun minulla oli mallina Tallinnasta ostettu peitto ja käytin suunnilleen samoja yhdistelmiä ja tilkkukokoja. Vuosi väriterapiaa on sikäli ollut kiva haaste ja ohjenuora, vaikka vähän olen lipsunutkin kuukausiohjelmasta.


 Ompeluhuoneessa on värejä sikin sokin, ihan tarkoituksellakin, kun olen kerännyt sinne erilaisia purkkeja, joihin tallettaa tarvikkeita. Täälläpäin on vielä vähän ruskan värejäkin jäljellä, värikästä loppusyksyä t. HennaMar  

6 kommenttia:

  1. Kiitos kun kävit vierailulla.
    Keinutuolimatto on hienon näköinen, minusta siinä värit on ok.
    Sulla on ompelutaito, jota minä en omista.
    Enkä oikeammin edes ole viitsinyt opetellakaan.

    VastaaPoista
  2. Oi miten kauniita istutuksia ja tuo keinutuolinpeitto on hieno! Kyllä olet taitava♥ Minusta noissa on oikein kauniit värit! Mukavaa sunnuntaita:)

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista. Mukavaa sunnuntaita Teille molemmille.

    VastaaPoista
  4. Ihana keinutuolimatto, kaunis 😊 Tosi kauniit asetelmat! Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis kukka-asetelma ja hieno keinutuolin peitto! Kauniita lokakuun lopun päiviä!

    VastaaPoista
  6. Hei kiitos! Väreillä on aina kiva leikkiä. Mukavaa loppukuuta sinnekin.

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!