sunnuntai 25. elokuuta 2019

Liskoja ja kissoja


Lasten toivekankaista ompelin ihan Ottobren peruskaavoja muokaten paidan ja tunikan. L.A.P sai vielä pipon ja kaulurin samasta kankaasta, eipä jäänyt paljon kangasta. Kangas on Tyylimekosta. Jatkoimme samaa teemaa 7-vuotislahjoissa ja ostimme Suomalaisesta kirjakaupasta matelijoita ja liskoja käsittelevät kirjat. Ensimmäisen, tavutetun tilasin nettikaupasta, mutta toinen vielä isompi ja kuvarikkaampi ostettiin ihan paikallisesta kaupasta, josta mies sen bongasi. Kirjoja selatessa huomasin, että löhes kaikki otukset olivat minulle tuntemattomia ja aika moni isomman kirjan liskoista löytyy myös paidasta. Hyvä niin, koska valintaperusteena oli: " ei sitten mitään lällyä".


Isolle siskolle tunika, johon sitten päädyin ostamaan hihakankaan paikallisesta Eurokankaasta, kun tilaukset menivät väriltään pieleen. Kangasta on vielä serkkutytön mekkoon, joka onkin melkien valmis. Bloggaan sitten joskus, kun olen ommellut muutakin, perusmalli on siis sama.

Itse en ehkä ihan noita kuvioaiheita olis valinnut, mutta kuten sanottu lasten valinnat ja parempi niin. Näkemisiin t. HennaMar.

P.S. Menee vähän jankutuksen puolelle, mutta kyllä taas takkusin noitten digikankaiden kanssa liian elastaanin takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita!