tiistai 9. maaliskuuta 2021

Kelloköynnös ja postipaketti

 

Sammalnapit toimivat hyvin ja taimilla on jo nyt hyvät juuret. Kotelo osoittautui kuitenkin liian matalaksi köynnöksille ja siirsin jo osan turveruukkuihin. Taimimultapussi oli ulkoina ja se täytyi ensin sulattaa. Niinkuin kaikki esikasvattavat tietävät nyt alkaa ne vaikeat vaiheet. Seuraavaksi siirrän kasvit potteineen saviruukkuihin, joihin voi laittaa tukikeppejä. Jossain blogissa oli ohje, että köynnöksen voi aina uudelleen kääntää alas ja se kasvaa taas ylös. Kasvi siirretään sitten aikanaan ulos tukikeppisyheröineen kaikkineen. En nyt juuri löydä tuota ohjetta, mutta kuva on selvänä mielessäni. Näin teen, jos siis taimet säilyvät hengissä. Nyt on ainakin jotain seurattavaa tapahtumattomassa olemisessa.


Ensimmäiset paidat valmistuivat ja paketti lähti kohti Brysseliä. Belgiassa muuten rokotekutsuja lähetettiin postilla ja vain murto-osa kutsutuista saapui paikalle. Oman kokemuksemme perusteella emme ihmettele, missä lienevät kirjeeet. Mademoisellen lintukankaasta jäi aivan pienet palat kangasta, mutta se riitti kuitenkin helmaröyhelöönkin. Moinsieur Ff:n paitaan laitoin punaiset hihat, koska pienikuvioisia autoja oli sen verran vaikea sovittaa. Kangasta jäi näin johonkin toiseen paitaan. Sellaisen virheen tein,että ompeluinnossani unohdin esipestä kankaat. Toivottavasti eivät hirveästi kutistu, toki koot ovat melko väljiä. Seuraavaksi toisen sisarusparin kankaat vuoroon. Kasvua seurailleen t. HennaMar



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita!