lauantai 24. toukokuuta 2025

Hyvä talvi kasveille 2024-5

 

Nyt ei pihatarhurikaan voi valittaa, leuto talvi oli kasvien kannalta hyvä, eikä kadonneita lajeja näyttäisi olevan. Lämmin jakso herätti pihan eloon. Pikkusipulit, puut, pensaat, perennat nousevat maasta elinvoimaisina. Viime päivinä on saatu reilusti sadettakin.


Kirsikkaluumut kukkivat ensi kertaa paljon, saa nähdä, saadaanko tänä vuonna enemmän luumuja kuin viime vuonna, jolloin niitä tuli yksi kumpaakin.


Kävimme pari viikkoa sitten Raumalla Vuorelan taimimyymälässä ja toimme sieltä kallionauhusta etupihan kulmaan, jonka mies uudisti. Silloin oli vielä niin kylmää, että taimet eivät olleet vielä ulkona, mutta miehen pyynnöstä puutarhuri ystävällisesti haki meille taimet kasvihuoneelta. Ja laitoinpa myös yhden tilatun pionin juurakon, kun neljä vuotta sitten kylvämäni Kuolanpionin siemenet eivät ole itäneet. 

Liberty-paita valmistui ja nyt on työn alla kevyt housupuku, jonka jakku on jo ommeltu. Mukava vaihteeksi ommella jotain erilaista. Näistä bloggaan myöhemmin ja samalla talvikylvöjen onnistumisesta. Nyt nautitaan viileästä vihreydestä t. HennaMar


2 kommenttia:

  1. Meilläkin kevät keikkuen tulevi. Nurmeksessa on ollut hyytävän kylmä tuuli ja koleaa lämpimän jakson jälkeen. Valkovuokot ja yksi narsissi on vasta kukassa. omenapuun kukat odottavat vielä kukkimistaan ja lehtiään. Jännää miten eri aikaan kevät tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuossa melkoinen ero. Eikä mekään asuta eteläisimmillä kasvuvyöhykkeillä.

      Poista

Kommentit tervetulleita!