torstai 24. lokakuuta 2019

Syyslomalla



Syyslomalla Toimelias ja L.A.P .olivat taas meillä muutaman yön. Olikin hauska seurata lasten touhuja, tekemistä riitti, vaikka sää ei meitä suosinutkaan. Postin mukana tuli tilaamani ompelumerkit ja ehdin vielä ommella ne ennen paitojen pakkaamista. Sain ajatuksen käsityömessuilla, kun tyttäreni näytti minulle valmiita HandMade-merkkejä. Tilaus oli helppo tehdä Ikasetiketin sivulta ja olen todella tyytyväinen näihin, onneksi, kun tilauserä oli 100 kpl.


Pyysin tekemään jouluksi muutamia pakettikortteja ja Toimelias askarteli hetkessä 14 erilaista! Alla etupihan 'kaivoskylä' ulkoilupäivältä.


Lasten lähdettyä ompelin itselleni ylijäämäkankaasta, joka ei sopinutkaan tyttöjen paitoihin, vaikka itselle ompelu on aina yhtä hankalaa. Ihan pidettävä paita ja pidän tuosta leijonakeltaisesta väristä.


Pihassa on kaunis ruskalehdistö jo putoamassa. Tänä vuonna lähes kaikki kasvit muuttivat värejään, jopa kärhöt ja sireeni. Kuvan happomarjoissa on vielä vähän lehtiä jäljellä samoin kuin takana olevassa tammessa, joka sekin sai harvinaisen kirkkaan syysvärin. Vähitellen siirrytään joulun odotukseen, tänä vuonna esikoistyttären perhe tullee jouluksi meille. Valmisteluterveisin t.HennaMar

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein mukavalta loman vietolta, varmasti on riemua riittänyt:)❤️ Aivan ihana paita ja värihän on ihan täydellinen syksyyn:) Kiva on alkaa pikkuhiljaa joulujuttuja miettimään! Mukavaa syksyn ja lokakuun jatkoa❤️

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!