perjantai 2. huhtikuuta 2021

Pientä vaihtelua

 

Lämpimämmät ilmat ovat tuoneet pientä vaihtelua tähän eristyselämään. Pihalla alkavat ensimmäiset sipulikukat jo avautua ja vihdoin lumikelloa on muuallakin kuin, mihin sitä monta vuotta sitten istutin. Alkuperäisistutuksen kukkien määrä on vähentynyt, mutta villapajun juurelta löytyi uusia kasveja. Niinkuin näkyy pihan kevätsiivous ei vielä ulotu tänne, vaikka mies ahkeroikin auringon innoittamana. Pihakierroksia keväällä on kiva tehdä. Kun jäät ovat sulaneet voi muut kävelyretketkin valita mielensä mukaan ja olen koettanut kävellä sellaisia teitä, joilla en ole ennen kävellyt tai joiden reittiä olen kulkenut kauan sitten.


Kuten ennenkin olen kertonut, kankaiden valinta nettitilauksiin on vaikeaa ja nyt kävi niin, että kun tilasin miehen paitoihin kahta kangasta niin toisessa on ripaus keltaista ja toisessa jopa sinililaa!! Näytin kyllä näitä hänelle ennen tilausta, mutta ilmeisesti hän ei ole katsonut kovin tarkasti, koskapa apinatkin tulivat yllätyksenä. Kankaat ovat Kangas-mallalta ja Ommelliselta, kaava Ottobren kaavasta muokattu. Nämä olikin helppo ja nopea tehdä, kun kaava on tuttu. Vähän oudompaa ompelua olen tehnyt, kun mies pyysi muokkaamaan A4-muovitaskuista A5-taskuja. Hän pujottaa paperin taskun sisälle ja minä ompelen loivalla siksakilla yläreunan, jolloin tasku on käännettävissä kahteen symmetriseen palaan. Taskuihin tulee ensipäiväkuorien kokoelma, enää muutama sata jäljellä... Tilasin Suomalaisesta noita kirkkaita taskuja ja eka kerralla, kun tilasin 2 pakkausta = 200 sain 2 kpl! Asiakaspalveluakin nauratti ja korvaava toimitus tuli nopeasti. Aurinko houkuttelee taas pihalle,  t. HennaMar

2 kommenttia:

  1. Lumikello on niin kaunis, haluan koittaa myös saada sen pihalleni kasvamaan <3
    Apinat ovat varmaan olleet melkoinen yllätys, mutta hyvinhän he siinä nököttävät paidan rintamuksella ripirinnan.
    Mukavia keväisiä päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikelloja on vielä useampi lajike, mutta yritän nyt tämän kanssa. Kivaa kevättä sinnekin, kyllä se sieltä tulee, vaikka nyt on räntäsadetta

      Poista

Kommentit tervetulleita!