tiistai 25. toukokuuta 2021

Kevätompeluja

 

Kevät edistyy, vaikka onkin ollut kylmää ja sateista. Sade toisaalta saa pihan pursuamaan vihreää ja paljon on kukkiakin. Olen vuosien mittaan laittanut silloin tällöin muutaman tulppaanisipulinkin maahan. Yleensä laitan vain pikkusipuleita, koska isommat eivät tahdo pihassa menestyä. Punaiset Darwin-tulppaanit ovat parhaiten säilyneet ja pihassa niitä on nyt tullut useaan kohtaan, osa harvemmassa, koska ovat jonkin vuoden jäännöserää, mutta kyllä kirkas väri erottuu yksinäisenäkin.


Saumuri palautui entistä ehompana ja olen päässyt pienetämään kangaspinoja. Mademoisellelle lähestyvää syntymäpäivää varten puolihame ja pusero. Tuon hameen ompelin kyllä jo aiemmin kotona löytyneistä kankaista. Röyhelöleveydet ja pituudet määräytyivät kangaspalojen mukaan, mutta kivasti nuo värit sointuivat yhteen. Reunaan vielä kotoa löytynytta röyhelokuminauhaa. Tällaisia vapaita kesävaatteita on kiva suunnitella ja tehdä. Koska viskoosipellava on vähän läpikuultavaa, ompelin vielä alushameenkin, paloista senkin.


Ompelin vielä brodyyripuseron tarvittaessa t-paidan päällä pidettäväksi. Brodyyrikangas on tilattu, mutta sattumoisin samaa, josta tein kaksitoista vuotta sitten toiselle neidille mekon. En vuorannut, mutta hihansuut ompelin valkoisesta resorista, koska kangas on aika kovaa. Tähän upposi lähes viimeinen kappale kukallista kangasta, joka on jostain yli kymmenen vuoden takaa. Pikkuveljelle vielä perusteeppari ja sitten onkin aika koota syntymäpäiväpaketti. 


Seuraavaksi ompelen toiselle sisarusparille. Oma mekkokangas on pyörinyt mielessä, mutta toistaiseksi en ole löytänyt sopivaa kaavaa. Kesälämpöä odottaen t.
HennaMar 


2 kommenttia:

  1. Tuossa puolihameessa meneekin kaikki kangassuikaleet hyvin hyötykäyttöön. Ja mikä parasta hame tulee varmasti sopimaan pitkään, mekot jäävät nopeampaa pieniksi. Hienoja kesävaatteita olet ommellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta hame on paljon pitkäikäisempi vaate, kun pituudellakaan ei ole niin väliä. Kiitos ja kivaa kesän alkua.

      Poista

Kommentit tervetulleita!