Sain haasteen Kadonneista oppia Annelta (Annen Allakka) Kiitos Anne ja kiitos erityisesti Puutarhaelon Riitalle, joka laittoi haasteen liikkeelle. Olen näitä kyllä lueskellut ja kiva päästä mukaan. Kirjoitan tätä lähinnä siitä näkökulmasta, että mistä olen itse eniten oppia saanut. Olen blogissani useammankin kerran kertonut menetetyistä kasvilajikkeista ja otin tähän vähän erilaisen näkökulman.Kasvin hankinta
Kasvihoukutuksia löytyy kaikkialta kesäaikaan, mutta kokemuksista viisastuneena olen keskittänyt hankinnat paikallisiin taimitarhoihin ja niissäkin pääasiassa niiden itse viljelemiin lajikkeisiin. Valitettavasti nykyinen 'hovihankkijamme' Karimaaan puutarha Kokemäellä on tänä vuonna siirtänyt taimimyyntinsä Sasky:n asfalttipihalle. Tähän asti taimimyynti on tapahtunut Verner Viitasaaren perinnepuutarhan suojassa ja joka vuosi puutarhaa ovat opiskeliijat kohentaneet lisää. Eli käynneistä on ollut iloa sekä puutarhan seuraamisessa että kestävien kasvien hankinnassa. Tätä ennen ostin taimia Siikaisissa olevalta taimitarhalta, mutta sen tilannetta en tiedä. Olen karvaasti oppinut, että varsinkin ketjujen kesäisissä taimimyymälöissä voidaan myydä jopa täysin alueelleemm sopimattomia kasveja, jotka on kasvatettu missä tahansa. Pelkään nykyään myös mm. espanjansiruetanan leviämistä. Näin jo muutama vuosi sitten minkälaista jälkeä ne tekevät puutarhassa Tanskassa.
Yllä olevat kuvat liittyvät tähän siten, että olen oppinut tarkastelemaan ostamiani taimia tarkemmin. Ihan ensimmäinen koristeomenapuu, jonka ostin, oli ympätty 'villiomenan' juureen, tällainen kasvihan on kerralla menetetty, jos se kuolee. Punaisena kukkiva marjaomenapuu on ostettu Siikaisista ja on omajuurinen. Se paleltui alkuvaiheessa yhtenä talvena kokonaan, mutta juuresta kasvoi kaksirunkoinen komea puu. Tuo ensimmäisen kuvan koristeomenapuun ranka kuuluu valitettavasti suureen joukkoon kasveja, joiden menehtymisen syytä en tiedä enkä siis ole voinut oppia ottaa. Rungon ja telineen varassa kasvaa nyt Köynnöshortensia. Köynnösten kasvattamisessa minulla on ollut eniten epäonnea ja siksi alemman kuvan kärhöt ovat kruunu- ja viinikärhäjä, jaloihin lajeihin en tuossa vaiheessa uskaltanut panostaa.
Katoava maa
Olimme oppineet aiemmin hoitamistamme pihatarhoista, että puhdas maa on kaikkien istutusten paras perusta. Nyt vuosien mittaan tällä savipihalla olemme oppineet, että maan lisääminen ja kunnostus on jatkuvaa työtä. Ilman jatkuvaa lisäystä, savi nousee vähitellen esiin vallitsevaksi. Olemme käyttäneet sekä ostettua (puhdistettua) maata, hiekkaa , pussimultaa ja tärkeintä eli miehen joka kevät levittämää kompostia.
Mitä enemmän kasvattaa itse kasveja siemenistä, sitä paremmin oppii tuntemaan eri kasvien ulkomuodon pieninä taimina. Näin voi jo keväällä tunnistaa mahdolliset uudet alkajat ja kasvilisäys on tältä osin ilmaista, eivätkä siemenetkään ole kalliita. Erityisesti pidämme kaksivuotisista vaeltajista, jotka saavat lähes vapaasti kasvaa siellä, mihin ilmestyvät. Kuvassa on perenna Mustilan siemenistä eli Pärskäjuuri, tumma tai vaalea, vielä ei tiedä kumpi, koska ensimmäistä kertaa kukinto tulossa. Toki kasvin arkkitehtoninen olemus on upea sellaisenaan, mutta kesti vuosia ennenkuin ne alkoivat erottua edukseen.
Väreistä olen kai oppinut ennenkaikkea sen, etten niitä juurikaan pysty hallitsemaan. Kuvassa akileijoja tältä vuodelta. Alunperin pihalla oli vaaleanpunaisia ja lisäsin itse violetteja, josta seurasi se, että violettien määrä vain lisääntyy. Toissa vuonna keräsimme lastenlasten kanssa kaikki violetit pois, josta seurauksena akileijat ovat entistä tummempia (vasemmalla)? Oikealla kukkia tyttäreni pihaltamme keräämistä ja kasvattamista, mukana jopa yksi vaaleanpunakeltainen. Keltaiset, joita yritin kasvattaa ovat jo meiltä kadonneet väriä jättämättä. Joskus myös ihan valmiina ostetut yllättävät kuten jaloangervot: ostin kuusi vaaleanpunaista ja sain yhden punaisen ja viisi valkoista! Nykyisin kiinnitän enemmän huomiota kasviin kokonaisuudessaan sekä lehtien sävyihin. Kukinta on niin lyhyt aika, vaikka toki ihana.
Loppuun vielä esimerkki kasveista, jotka siirsimme ja mies 'vangitsi' puukehikoin. Kyseessä ovat konnan- ja neidontatar. Kumpikin tuntuu leviävän hillittömästri juuriversoin, vaikka oiln varta vasten etukäteen selvittänyt, että nämä eivät kuuluneet vältettäviin sukujensa edustajiin. Ei siis koskaan enää mitään, jonka nimessä on t-a-t-a-r.!
Lukemistani muista blogeista huomasin kuinka sattumanvaraista yksittäisten kasvilajikkeiden menestyminen usein on. Listoilla oli toki meiltäkin kadonneita, mutta myös sellaisia, jotka meillä ovat menestyneet. Armeliaasti kadonneet kataoavat myos pihatarhurin muistista ja löytyy uutta kokeiltavaa t. HennaMar
