sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kivien raivausta


Eikä suinkaan maan sisältä vaan päältä ja vieläpä itse sinne laitettuja. Viime vuonna puutarhamatkan innoittamana ideoin kuusien nalle pimeimpään nurkkaan valoläiskän kivistä. kuusien allahan ei oikein  mikään kasva, joten suunnittelin vaaleista ja tummista kivistä tehtävän kivikoristeen. Tuollainen siitä sitten tuli. Mies teki kehikon ja sitten etsittiin kiviä. Puutarhakivet olivat järkyttävän kalliita ja niinpä nuo mustavalkoiset tuli ostettua hinnan vuoksi, mustat olisivat maksaneet moninkertaisesti. Kaiken huipuksi nuo ja vaaleat kivet ovat Ruotista, josta tänne rahdatut kivet olivat halvimpia. Toisaalta viehätti ajatus siitä, että nuo mustavalkoiset kivet ovat Skoonesta, jonka rannoilta nuorina opiskelijoina etsimme kananjumalia. Kananjumala on siis kivi, jossa on toisen kiven kuluttama reikä niin, että sen voi ripustaa amuletiksi. En enää muista, mistä kirjasta tuon ajatuksen poimin, mutta ilmiselvästi kirja teki vaikutuksen. Tummat kivet ovat omasta ja naapurin pihasta.

Kuusien alla oleva koriste sai puiden raivauksessa täyden suihkun puun purua ja lisäksi pohjalla oli neulasia. Puhdistin sen keväällä vain päältä päin, mutta nyt oli pakko poistaa kaikki pienet kivet ja putsata pohja.


Tavallaanhan tuon kivikoristeen funktio poistui, kun kuuset kaadettiin. Olemme vähän ajatellee surukuusen istuttamista sen taakse tai eteen, katsotaan nyt. Ensin on vielä paljon raivattavaa. Mies aloitti puiden pienimisen kahdeksalta aamulla, eiköhän se tästä. Itselläni on taas silityssunnuntai radiomusiikkia kuunnellen, täytyy sisälläkin siistiä, koska ensi viikolla saamme taas kesävieraita :-). Täällä on paistanut aurinko aamusta asti, vaikka lämpöä oli aamulla vain hieman päälle 10 astetta, nyt taitaa lämmetä kunnolla. t. HennaMar

4 kommenttia:

  1. Hieno koriste. Meidän lähellä tanskalaisella puutarhaharrastajalla on kivipiha, jossa on paljon valkoisia koristekiviä tuomaan valoa pimeisiin syysiltoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hauska kuulla, että on tätäkin käyttötapaa. Oma ideani lähti japanilaisesta hiekkakoristeesta, josta mentiin aika kauan.

      Poista

Kommentit tervetulleita!