lauantai 9. helmikuuta 2019

Talvivihreää ?


Puutarhakirjoissa kehotetaan aina hankkimaan havuja ja muita ikivihreitä, ettei pihatarha ole tyhjän näköinen talvella. Viime kesänä ostimme kaksikin uutta havua, vasemmalla ylhäällä Kääpiöpalsamipihta, Abies balsamea,'Nana' ja oikealla Kääpiöserbiankuusi, Picea omorika, 'Nana'. Molemmat Karimaan perinnepuutarhasta Kokemäeltä. Vasemmalla alhaalla taas kuva marjakuusesta etupihallamme viime viikolta. Kuvasta ei näe, mutta marjakuusi on noin metrin korkuinen eli arvaatte varmaan, että noista pienistä ei näy tällä hetkellä mitään. Toivottavasti ne voivat hyvin lumipeitteen alla. Aiemmin olin sitä mieltä, etten halua leikattuja pensaita, mutta marjakuuset suorastaan vaativat leikkausta kasvaakseen tuuheiksi ja kauniin muotoisiksi. Kauniisti luonnostaan kasvavina meillä on etupihalla kartiovalkokuusia, Picea glauca 'Conica'   ja Tapion pöytä. Ne ovat hidaskasvuisia , mutta nyt noin kahdenkymmenen vuoden kasvun jälkeen kauniita. Tosin toinen kartiokuusi on peittämässä siilikuusen alleen, kokemattoman puutarhurin virhe. Mutta silti havut kannattaa istuttaa mahdollisimman pian pihaan, jos haluaa sitä näkyvyyttä.


Marjakuuset taitavat kasvaa missä vain, mutta katajapensaiden kanssa meillä on koko ajan ollut ongelmia. Jäljellä on enää yksi ja senkin neulaset ovat harventuneet. Kuvassa näkyy myös Douglas-kuusi, joka on kyllä upea, mutta jonka 'aikuiskokoa' emme kenties tule näkemään. Ihastuin näihin Mustilan arboretumissa, jossa niillä on ikää rapia 90 vuotta. Tontilla olleet kaksi metsäkuusta kaadatimme pari kesää sitten, (klik), ne olivat tuossa oikealla lähellä tontin rajaa.


Sisällä ilahduttaa Amaryllis, joka teki vielä kolmannen kukkavarren. En yleensä välitä ruukun koristeista, mutta nuo vihreät reunukset Amaryllis-ruukuissa kyllä ilahduttivat pimeään joulun aikaan kukkien lisäksi. Ikkunasta näkyy, että lumesta on jo puolet sulanut, lunta riitti noihin avokuistin ruukkuihinkin, mutta nyt ne ovat paljaina. Sadetta seuraillen t. HennaMar

4 kommenttia:

  1. Minä en saa pesäkuusta menestymään oikein missään. En sitä tietenkään joka vuosi ole siirtänyt, mutta ensi keväänä siirrän varmaankin viimeistä kertaa. Tontillamme on myös pylvästuijia, jotka eivät mielestäni kuulu meidän pihaan. Jotakin ikivihreää sitä silti vaan kaipaa ryhdistämään puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En myöskään pidä tuijista, mutta käyhän ne katajien korvaajana. Marjakuuset on kyllä tuhatvarma ( elävät tuhatkin vuotta kuulemma), mutta vieraslajihan se on. Kannattaa kysellä paikallisesta taimitarhasta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On ja nyt kaikki neljä kukkaa ovat auki ja tekee vielä yhden kukan samaan varteen. Yritän tän säilyttää. Onko oma yllätyskukkasi jo auennut ?

      Poista

Kommentit tervetulleita!