lauantai 11. toukokuuta 2019

Poimintoja pihatarhasta




Keväisin jokainen pihan omistaja kiertää aluettaan ja etsii tietysti ensisijaisesti ensimmäisiä kevätkukkia. Viime talvi olikin erityisen suosiollinen, ainakin omassa pihassamme, sipulikukille. Saattoi johtua siitä, että viime talvena lunta oli paljon totuttu enemmän tai sitten jostain vain... En nyt kuitenkaan postaa kukkakuvia, koska niitä löytyy runsaasti puutarhablogeista. Kuvia sen sijaan oman pihan ihan yksilöllisistä piirteistä. Amurin orapihlaja (se piikitön) Crataegus maximowiczii  on menettänyt latvansa, mutta rungon talvisuojauksen alta paljastui yllättäen vahvaa kasvua. Ehkä tästä vielä pensas tulee, matalana?
Viime kesänä alennusmyynnistä hankittu helmiorapihlaja Crataegus mordenensis sen sijaan voi hyvin, vaikka rusakot olivat runsaan lumen vuoksi nauttineet sen sivuoksista. Sen sijaan takana oleva pylväskataja jatkanee harsuuntumistaan, enää en aio katajia yrittää.


Kelta- (tuli-) angervot Spiraea japonica Firelight on hankittu samalta puutarhalta tosin eri vuosina Moision taimitarhalta, yksi ensin ja kaksi vuotta myöhemmin. Ne kasvavat vierekkäin samassa paikassa, mutta vuosi vuoden jälkeen ero ulkonäössä korostuu.


Tämän keltaisen (?!) esikon istutin pari vuotta sitten, kun halusin muita kuin punaisia.
Keväisin täytyy kukkapenkeistä poistaa ylimääräiset karkulaiset. Lännen konnanmarja Actaea rubra on kova siementämään. Taimia löytyy ympäri pihaa ja kasvaa se tuossa kivenkolossa, vaikka on poistettu jo monesti. Onpa tehnyt jo nupunkin. Kuiva kevät vai oliko se viime kesä on verottanut perennojen kasvua ja ne näyttävät tulevan matalampina.

Kaikkia tulokkaita ei raski poistaa ja usein nostamme niitä ruukkuihinkin. Meille 'menetetty' kasvi voi myös olla tärkeä muille. Käpytikka on hakannut lahoamassa olevaan haapaan koloja. Puu saa olla, ellei sitten kaadu itsestään ja me jatkamme yllätyksellistä puutarhan hoitoa t. HennaMar

2 kommenttia:

  1. Ollapa noin hyvällä mallilla puutarhaistutuksissa, meillä on talon edusta jäänyt aivan kesken. Löytyipä tästä muutama mukava uusi tuttavuuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha tulee hitaasti aina ja hyvä niin. Kiva, että löytyi uutta.

      Poista

Kommentit tervetulleita!