lauantai 4. tammikuuta 2020

Yhdeksän hyvää, pari pahaa ja 9 arvoitusta, vuosi 2019 kuvina.

Pihapuutarhassa ei koskaan voi tietää mikä toimii ja mikä ei ja yllätyksiä tulee joka vuosi varmaan ensi vuonnakin:

  1. Pihastamme katosivat viime kesäksi rusakot, joita enimmillään saattoi nähdä 10 yhtä aikaa. Sen sijaan pieni jäniksenpoikanen oli alkukesällä jätetty hiekka-/maakasan viereen. Ilmesesti emo toi sen siihen aina uudelleen ja kun se kasvoi 'isoksi' se palasi tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Tuleekohan ensi vuonnakin?
  2. Poistimme lastenlasten kanssa mahdollisimman mointa violettia akileijan kukintoa. Nyt sitten oletamme, että ensi vuonna suurin osa akileijan kukintoja on vaaleanpunaisia...
  3. Katolle laitettiin aurinkopaneelit. Ensi keväänä tiedämme, paljonko ne voivat vuodessa tuottaa sähköä.
  4. Mies siirteli laatat kivasti vinoon ja kylvi uutta ruohoa,hyvin iti, mutta mikä mahtaa olla tilanne ensi vuonna?
  5. Talviruusu, jonka sain joskus vuosia sitten veljeni vaimolta, kukki toisen kerran kunnolla. Viimevuotisesta kylvöksestäni synty kolme taimea, jotka kesän olivat ruukussa. Nyt ne odottavat emokasvin vieressä ensi kesää.
  6. Siirtelimme kasveja paikasta toiseen paremman kasvun toivossa ja saadaksemme tilaa 'paremmille' kasveille. 
  7. Keväällä nähdään!
  8. Vuodesta toiseen  miehen huolella lisäämät maa-ainekset ja kompostimulta katoavat jonnekin(?). Iso kasa hiekkaa ja maata on taas odottamssa lasten puuhamaana. Katsotaan mihin asti tämä riittää.
  9. Uusia kasveja hankittiin erityisesti olohuoneen ikkunan eteen, tässä Haltijakukan taimet.

Jännitettävää siis riittää Hyviä asioita pihassa ovat erityisen runsaasti kukkivat ja/tai vuodesta vuoteen uudestaan ilahduttavat kasvit.
  1. Kertaalleen paleltunut marjaomenapuu kasvoi kaskivartiseksi ja ilahduttaa runsaalla kukinnallaan vuodesta toiseen.
  2. Harjaneilikat ovat levinneet vähän minne sattuuu ja viime kesän komein yksilö kasvoi aidan vieressä aurinkoisella paikalla.
  3. Mies kasvatti taas ämpäriperunoita ja saatiinkin suuri kulhollinen satoa.
  4. Tulikellukka oli vaihteeksi nimensä veroinen kukkija.
  5. Suloinen sinininen ruukku kasvoi edellisen vuoden siemenistä.
  6. Malvoilla oli myös paljon kukintaa ympäri pihaa.
  7. Maksaruoho menestyi kaadetun koivun kannolla, aurinkoisia paikkoja on pihassamme vähän.
  8. Mustilasta tuotu lehtoängelmä kukki ensi kertaa viiden vuoden odotuksen jälkeen, keräsin siemeniä talvikylvöön.
  9. Parikymmentä vuotta kasvanut tammi alkaa olla puun näköinen ja tuleentui hyvin. Mies istutti myös kolme uutta löytämäänsä pientä taimea.
Jostain syystä myös meilläkin haapapuut kukkivat niin, että taivaalta satoi siemenhaivenien muodostamaa 'lunta' ja norkkoja kerättiin saaveittain. Toivottavasti ei koskaan enää. Uusin kukkamaamme ei oikein onnistunt, krookuksia tuli sentään melko paljon, mutta siemenseoksesta kasvatetut kukat näyttivät  lähinnä rikkaruohoilta ja olivat mitättömän pienikokoisia.

Sain joululahjaksi puutarhakalenterin ja ensimmäiset siemenluettelot saapuivat eilen. Uusia suunnitelmia kesälle 2020 siis. t. HennaMar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita!