keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Välitilassa

 

Keväälle suunniteltu saunan, pesutilojen, vessan ja eteisen remontti alkanee vihdoin ensi viikolla. Mies on jo sovitusti purkanut remontin tieltä pois laitettavia kuten saunan lauteet, ovia ja sisäkattoja. Meillä oli tarkoitus keväällä matkustaa remontin alta pois joksikin aikaa nuorimman lapsenlapsen syntymäpäivän tienoilla ainakin lattian purun ja uudelleen valun ajaksi, mutta nyt sitten yritetään uudestaan niin, että pyöritään kotinurkissa. Remonttiliikkeen omistaja lupasi, että meille laitetaan väliaikainen suihku päätyvarastoon. Toki voimme tarvittaessa mennä toisten lasten luo, jos oikein alkaan ahdistaa.


Ja tietenkin sitten päätettiin uudistaa yläkerrassa ompeluhuoneeni lähes samaan aikaan. Itse asiassa Ikeasta tilattujen kaappien yms. piti tulla jo viime viikon perjantaina, mutta ilmeisesti tuhannet muutkin suomalaiset olivat päättänyt aloittaa sisäremontin nyt, kun puutarhoissakaan ei juuri ole tekemistä. Ikean toimitukset olivat ruuhkautuneet niin pahasti, että siellä laitettiin asiakaspalvelut kokonaan kiinni pariksi päiväksi ja toimituksemme myöhästyi muutaman päivän. Nyt ompelutavarat on siirrelty sinne tänne ja mies ahertaa kokoamisten kanssa. 
Myöskään tilaamani kukkasipulit eivät ole tulleet, joten niitäkin odottelen. Pandemian takia ei voi oikein käydäkään missään, joten nyt sitten vain ollaan.

Välihuuto!


Viimeisenä tehtyä ompelutyötä varten käväisin hakemassa paikallisesta Eurokankaasta resoria palan. Ja mitä ihmettä ?! nyt on sitten keksitty lisätä resoreihinkin elastaania. En ymmärrä, miksi sitä on eritoten joustavkasi kudottuun kankaaseen tarvetta lisätä. Tulee mieleen, että kaipa tuo 5% lähes ilmaista (?) tekokuitua on laitettu vain hintasyistä. Edelleenkään tietääkseni kuitujen erottaminen kierrätyksessä ei ole teknisesti mahdollista.

Juuri nyt odotellaan myös syysmyrskyn alkamista, täytynee laittaa takkaan tuli, jos sähköt menevät. t. HennaMar







2 kommenttia:

  1. Remontti on muuten niin ihanan uudistava sana, mutta ennen valmistumistaan sisältää monta mutkaa. Jaksamista ja toivotaan, että sipulit saapuvat pian. Itse olen rohmunnut alessa 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.😊 Sipuleita ei voi olla liikaa😉, mutta välitilaan kuuluu tällä hetkellä myös, etten juurikaan käy kaupoissa. Sipulit ovat onneksi jo matkalla.

      Poista

Kommentit tervetulleita!