perjantai 6. marraskuuta 2020

Erilaisia kankaita 1

 


Nyt kun lapsenlapset alkavat olla isompia, eivätkä enää niinkään söpöjen , ihanien, jännittävien trikoo- ja collegekankaiden käyttäjiä, olen kokeillut vähän uudenlaisia ompeluprojekteja. Näihin olen löytänyt ideoita ja ohjeita vanhemmista Ottobre-lehdistä, joissa on enemmän ja monipuolisempia kaavoja kuin uusissa. Kuvan ulkoliivi on tehty Saturn-kaavalla, 6/2008. Päällys- ja tikkikangas löytyivät Kangastukusta , joka palvelee myös yksityshenkilöitä. Ruudullinen kangas on tarkoitettu työvaatteisiin ja nimenäkin on Worker. Ompelussa käytin teflon-paininjalkaa ja hyvin sillä ompelu luonnistuikin, vaikka kangas oli ehkä turhan tukeva tähän tarkoitukseen. Ruutujen kohdistaminen onnistui sekin yllättävän hyvin. Resorit kotivarastosta samoin silityskuva. Vetoketju on heijastava ja taakse on vielä liimattu heijastava mörkö.


Liivin pariksi ompelin peruuntuneen messun alennusmyynnistä tilatusta kangaspalasta puseron. Jossain vaiheessa tätä vuotta niitä oikeita messuja vielä suunniteltiin pidettäväksi.Kuva on otettu vasta nyt ja marraskuun 11 astetta plussaa tuntuu kyllä oudolta Punainen kangas ja resoritkin jälleen kotivarastosta.

Kokeilin myös pitsin ompelua. Kangas oli melko paksua ja jäykkää (jälleen hypistelyongelma), joten käytin puseron helmaan hulpiot ja hihojen suut leikkasin kuvioiden mukaan. Pitsipaita on erillinen, mutta alle ompelin pinkin puseron ja asua täydentämään leggingsit.


Leggingsien kääntöreunaan laitoin koristeeksi tyttöjen kukkakankaasta jääneitä tilkkuja. Kaavat ovat jälleen Ottobren kaavoista muokattuja, housuihin lisäsin pituutta mademoisellen pitkiä sääriä varten. 

Nythän on käynnissä Käsityömessut, mutta täytyy sanoa, että ei se kyllä tunnu yhtä hyvältä kuin oikeat messut. Kädentaidot sivustolla on kyllä luettelu näytteille asettajista, mutta pelkän nimen ja kuvauksen perusteella on kyllä vaikea löytyy uusia tuttavuuksia. Sivustolta on kyllä linkit kaikille näytteilleasettajien sivustoille, mutta ei niitä kaikkia kyllä yksitellen jaksa selata. Sivustolla pitäisi olla jokaiselle   jonkinmoinen näyteikkuna niinkuin standeilläkin, jossa esille asetetuista tuotteista kiinnostus heräisi ja voisi tehdä karsintaa kiinnostuksen mukaan.

Parempia messuja odotellen t. HennaMar

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniita vaatteita olet tehnyt! Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Mukava ei ehkä ole marraskuun adjektiivi, mutta ehkä onnistaa.

      Poista

Kommentit tervetulleita!