keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Talvi lähenee

 

Tänä syksynä ruskan värit olivat erityisen kirkkaat perennoja myöten. Etualalla perhoangervo. Nyt pihasta ovat toki värit jo lähteneet.



Neiti Toimelias kuvasi järjestelmäkameralla minulle siemenkotia niistä kasveista, joita aion laitta talvikylvöön. Kuvassa on perhoangervon  (Gillenia trifoliata) siemeniä, jotka näyttävät yhtä keveän haurailta kuin sen kukat. Näitä pitäisi olla helppo lisätä, saa nähdä.


Huomattavasti jämäkämpi on Pärskäjuuren kukinto. Nämä olen alunperinkin kasvattanut Mustilan siemenistä ja laitan niitä lisää, koska pidän niiden komeista lehdistä ja selkeästä rakenteesta. Mustilan mukaan tämä on tumma lajike (Veratrum nigrum), mutta en tiedä ovatko ne ehkä risteytymiä, koska kukinnot ovat eri värisiä eri kasveissa. Tänä vuonna vain yhdessä oli kukintoja, joten varaudun lisäämään.





Yllä olevista malvat ja unikot laitan suoraan kukkamaahan ja kruunukärhön sekä iiriksen lavaan, jotta näen tuleeko niistä mitään. Samoin aion laittaa aiemmin keräämäni kehäkukat suoraan maahan, kunhan ilma vielä kylmenee. Kärhön taimia olen löytänyt pihasta, mutta en ole varma, ovatko ne lähteneet emokasvin latvoista juurtumalla ja iiristä taas olemme jakaneet. Kiva kuitenkin kokeilla. Muitakin kerättyjä ja ostettuja siemeniä on odottamassa lavakylvöjä. Ruusupavun ajattelin kuitenkin kylvää sisälle vasta keväällä.
 Seuraavasta kevästä haaveillen t. HennaMar

6 kommenttia:

  1. Upea ruskakuva. Sinulla on mielenkiintoinen harrastus. Siemenistä on kiva sitten kesällä katsoa, mitä niistä tulee. Minä laitoin yhtenä vuonna kukkasipuleita maahan ja toivoin niistä nousevan jotain seuraavana keväänä, mutta mitään ei tullut. Veikkaan, että sipulit olivat menneet parempiin suihin, eikä niitä keväällä enää ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkasipuleita syövät kyllä ainakin myyrät, mutta muuten ne ovat varmempia kuin siemenet. Mukavaa syksyn jatkoa.

      Poista
  2. Kokeilut ovat aina kivoja. Toivottavasti pääset keväällä yllättymään istutustesi kanssa :) Minusta tuntuu, että meidän ruusupavut eivät tänä vuonna ehtineet ollenkaan palkoutua isommiksi, vaikka laitoin ne mielestäni aika aikaisin kasvamaan.

    VastaaPoista
  3. Olen laiska keräämään siemeniä talteen. Mutta tänä vuonna mulla kasvoi kehäkukkia mökillä lavassa ja siellä ne nyt saavat kuihtua rauhassa ja ehkä ensi vuonna niiden siemenistä tulee uusia kukkia, toivottavasti.
    Unikon siemenkodat ovat niin koristeellisia.

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!