lauantai 10. joulukuuta 2022

Viisitoista


 euroa maksoi tämän kertainen paitapuserokangas. Se on tilattu Virosta Abakhan-kangaskaupasta. Toimitus oli tällä kertaa hidas, mutta kaikki tilaamani tavarat tulivat. Kangas on vähän seersucker-tyyppinen ja karhea. Kaava on yhdistelmä Ottobren kaavoja itselle muokattuna. Minun täytyykin kaiketi tehdä kaikki vaatteet sovitettuna vihreihin nappeihin, joita mies osti minulle kahta eri sävyä isot purkilliset ;-). Vielä noin 2x15 puseroa?

Kävin ostamassa Eurokankaalta toppakangasta yöpukupusseihin ja sen jälkeen onkin sitten kaikki valmista. Pusseja on hauska ommella, koska niihin voi käyttää kaikki vanhat koristenauhat yms. Itselleni jouluksi paras lahja oli uudet kuulokojeet, jotka sain vanhojen tilalle. Niissä vanhoissa ei enää säätövara riittänyt. Hyvin kestivät seitsemän vuoden käytön toisin kuin kännykkäni, joka täytyi vaihtaa, koska akku alkoi hyytyä, kun kolme vuotta tuli täyteen. Ostin edellisen kameran takia ja voin toki sitä tarvittaessa käyttää. Saa nyt sitten nähdä, pärjääkö uuden kameran kännykällä. Kovin isoa summaa ei kolmen vuoden käytöstä viitsi maksaa.

Jouluun on nyt viisitoista päivää ja tänä vuonna maisema näyttääkin lumen ansiosta talviselta. Joulun odotustunnelmissa t. HennaMar

6 kommenttia:

  1. Ihana pusero ja kaunis, luminen maisema. Puhelimet kestävät harmittavan vähän aikaa. Minun puhelin tai olla varmaan kolmisen vuotta, että saapa nähdä kauanko tämä vielä kestää. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Ottobrelta löytyy kivoja kaavoja, joskin olen kokeillut enimmäkseen lastenvaatteita sieltä. Näin äskettäin kaupassa kivan toppahameen, joss oli sivulla/tai edessä, miten vaan, pitkä vetoketju. Kotona olisi vähän toppakangastakin, että voisi itse kokeilla tehdä. Tällä hetkellä on ompelu taas enempikin haaveissa, kuin tekeillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkikangasta on jämäkkyyden takia helppo ommella, kun valitsee jämäkän neulan. Olisi varmaan nopea tehdä, jos kaava sopii.

      Poista
  3. Pusero on hieno ja niin on tuo kaunis mustavalkoinen talvikuvakin. Mutta mikä on toppakankainen yöpukupussi?

    VastaaPoista
  4. 😁 sehän on vain säilytyspussi yöpuvulle, mutta ajattelin, että kun sen tekee toppakankaasta, käy tyynyksi sängylle.

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!