lauantai 28. tammikuuta 2023

Kaavaongelmia

 

Saumuri korjattiin ja ompelin Mademoisellen mekon yhdistellen jälleen Ottobren kaavoja. Laitoin molemmille sivuille solmittavat rusetit, joiden nauha mekon sisällä vaihtuu kuminauhaksi, ettei niitä aina tarvitsisi aina puettaessa avata. Ompeleminen lastenlapsille käy yhä vaikeammaksi, kun he kasvavat. Olinkin menossa työväenopiston kaavakurssille, mutta en valitettavasti mahtunut mukaan. Kurssilla olisi tehty kaava itselle ja sitä vastaava vaate, mutta kaipa niitä oppeja olisi voinuta soveltaa kaikkiin kaavoihin. Joustavilla kankailla ei kaavan kanssa ole niin tarkkaa, mutta joustamattomilla soveltaminen on vaikeaa. Toki lasten kasvaessa heidän omat mieltymyksensä eivät ehkä enää käy yksiin omieni kanssa ;-). (Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen en sitten ommellut mitään vanhimman lastenlapsen syntymäpäivälahjaksi ;-o).

Nuorimmalle lastenlapselle ompelin ihan peruspaidan  yhteiseen pakettiin laitettavaksi. Täytyy nyt vähän miettiä, kun saumurini ja ompelukoneenikin kaipaisivat päivitystä, kannattaako vaihtaa vai ommella vähemmät ompelut nykyisillä. Kankaita on ja tuota toteutumatonta kurssia varten varasin uusiakin joustamattomia.


Vaatekuvissa näkee, miten lumi on kaikonnut ja tuli taas yksi jäätalvi puutarhaa koettelemaan. Amaryllis teki vielä kolmannenkin kukkavarren ja siihen täydet neljä kukkaa. Yritän taas saada sipulin elämään ensi vuoteen ja vielä kukkimaan, parin talven takaa säilynyt ei kukkinut tänä vuonna. Kevättä odotellen t.HennaMar


4 kommenttia:

  1. Saumuri ja ompelukonekin ovat pitkäaikaisia investointeja. Ehkä ompelukoneella on enemmän käyttöä, jos ompelu lapsenlapsille joustavista kankaista vähenee. Tai jospa alat ommella itsellesi enemmän. Minä olen viime aikoina ommellut laukkuja ja kasseja. Niihin on harvemmin saumuria tarvittu, joidenkin saumojen huolitteluun korkeintaan. Myös olen tehnyt tilkkutöitä ja niissä on vain ompelukone käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ompelukoneliike on enssijainen. Tuo itselle ompelu onkin mietinnässä.

      Poista
  2. Minulla on kuule yli viisikymmentä vuotta vanha ompelukone ja siinä on myös monia joustikkejä .Mutta silloin ei tainnut edes olla saumuria .Kone on edelleen kunnossa ja ompelen kyllä nykyään vain verhojen päitä tai pyyhkeiden saumoja tai korjaan jotain .Tuo mekko on minusta todella kiva .

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Saumuri on lasten vaatteille kätevä, mutta varmaan pärjäisin ompelukoneella, jos/kun ompelu vähenee.

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!